Luovasti ylikierroksilla

Kuten edellisessä merkinnässä kirjoittelinkin, mulla on ollut "pieni" koti-ikävä. Mulla on ollut huonoja kuin hyviä päiviä, ja fiilis on myötäillyt sellaisen perus bipolar disorderiläisen elämän vuoristorataa. Esim. keskiviikkona mulla oli suhteellisen hyvä olo, kun taas eilen aamusta alkuiltaan oli ihan saakelin paska olo ja harkitsin, että pitäskö lähteä kotiin (en tietenkään halunnut tehdä mitään hätäisiä päätöksiä, sillä vaakalaudalla on aika helvetisti mm. kaksois- kuin myös ihan Suomen puolen tutkintoni.. ja mites Kelan opintorahojen palautusten kanssa..?). Kuitenkin tiedostin, että tänne olen halunnut syystä; saan kaksoistutkinnon, (täten) erotun työnhakuprosessissa ja opin kielen. Suomessa kokonaan suoritettavan International Business Logistics -tutkinnon sijasta saan European Management (tradenomin)tutkinnon ja Universidad de Europeasta vieläpä kandin (Bachelor of Business Administration) - siis siitä hyvästä, että 'opiskelen' kolmannen vuoden Madridissa! Logistiikan tutkinnolla (se olisi siis ainoa [englannin kielen] vaihtoehto, jos haluaisin lähteä Suomeen kesken kaiken ja vaihtaa tutkintoa) en tee mitään, sillä se ei aja yhtään niitä tavotteita eteen päin, joita haluan saavuttaa. Johtamisen ja hallinnon tutkinto taas vastaa itseäni kiinnostavaa tapahtumatuotannon alan tutkintoa ja tapahtuman järjestämiseen tarvittavia skillejä, sillä onhan meidän linja pitkälti projektisuunnitellua ja -hallintoa kuin myös (event) managementiä.

Indian Summer 1.10.2013

Sain itseni ylös kuopasta vasta, kun mun brother from another mother (you know who you are!) osasi sanoa mulle oikeat sanat - ja ei jumalauta oikeesti mä oon ollut sen jälkeen hyvällä tuulella (eli eilisestä [24.10.] illasta lähtien :D) ! Mä oon voinut nyt paljon paremmin, kun oon saanut asioita hieman eri perspektiiviin ja katsonut asioita hieman positiivisemmin (the key is not to look at the whole eight months but to break it apart to tinier bits ! Eli niihin aikoihin, kun en ole Suomessa - ja ne välit on naurettavan lyhyitä! Tuun käymään Suomessa kuukauden välein !).

Drafting of Wyanet

Ja nyt asiaan, miksi aloin kirjoittamaan tätä tekstiä niin järisyttävän onnellisesti (bipolar..): Olen tajunnut, että vaikka tästä pakosti tulee varmaan rankkaa (kun on se parempi puolisko kaukana) niin mun pitää katsoa tän vaihtovuoden positiivisia puolia; mullahan on kokonainen vuosi itseni kehittämiselle! Mulla on nimittäin nyt niiiiiiin vähän koulua (helloo kaksi kurssia..), että voin vaikka JOKA PÄIVÄ taiteilla, opiskella itselleni kiinnostavia asioita, katsoa dokkareita ja lukea kirjoja ! Toki pitäs myös varmaan niihin ihmisiinkin tutustua kuin myös Madridiin, mutta en ota siitä stressiä enkä ala nyt pakottamaan itseäni tekemään mitään, kun mulla on maailman suurin draivi päällä kehittyä niin luovasti, henkisesti kuin älyllisestikin (niin, koska asioitahan voi opiskella koulun ulkopuolellakin ja aivan jotain muuta kuin sitä production function shaizea).

Wyanet - The One Who's Beauty is Legend 22.10.2013

Mä oon nimittäin taiteillu täällä vaikka kuinka! Ei ees kaksi kuukautta täynnä ja mulla on menossa jo kolmas taideprojekti - ja idiksiä riittää! Oon istunut paljon enemmän kotona piirtämässä, kun baarissa bissellä :') Opiskelin tossa äsken vähän taidetekniikoita ja himoitsen koko ajan oppia uutta ja olenkin alkanut challengaamaan itseäni luovasti - olen yrittänyt asettaa itseäni oman comfort zoneni ulkopuolelle piirtäessäni ja kokeillut uusia juttuja taideprojekteissani. Oon ihan hiton innostunut ja iloinen tästä! Himoittaa oppia teknisesti paremmaksi ja oppia uusia tekniikoita. Tajusin nimittäin, että ainahan mulle jotain hihaan tarttui, kun kävin pienenä taiteilutunneilla. Hokaamalla, kuinka jonkin asian voi tehdä teknisesti erilailla ja näkemällä eri tekniikoita kehittyy paremmaksi piirtäjäksi/maalaajaksi/taiteilijaksi. Harkitisin, että voisi olla ihan hyvä mennä piirtämään alastonmalleja, jotta käsittäisi paremmin ihmisen anatomiaa/fysionomiaa (onkohan tää nyt mun hakema sana, yritin pähkäillä, mut tajuutte varmaan mitä tää puol-MaMu meinaa!) ja sitä, kuinka keho, lihasten varjot ja raajojen asennot muuttuvat - ja osata piirtää tätä kaikkea paremmin.

En oikein tykkää julkasta keskeneräisiä teoksia, mutta tässä tän hetkinen projekti: Ivy

Mä meen nyt jatkamaan piirtämistä, koska mulla on aivan törkee inspis, mut halusin viel sanoo, että opin tossa äsken uusia juttuja Photarissa! Kuinka siistiiiii :)

PS. Tässä teille vaihtoehtoinen perjantai - muut on dokaamassa :D Erakko-Sandra, ihan sama :D
PPS. Kuvituksena teille mun tän Madrid ajan tekeleitä. Jos kiinnostaa nähdä mitä muuta olen tehnyt, niin klikkaa tästä. En ole todellakaan jaksanut uploadaa kaikkea. Myös valokuvasivulleni pääsee tästä.
PPS. Ja sitä fysionomiaa/anatomiaa haluaisin juuri oppia, koska en ole todellakaan tyytyväinen ton Wyanet-piirroksen kehon rakenteeseen (unohdin jopa peukut kädestä! :D)

Homesick Lullaby

Mulla on varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni koti-ikävä. Ei kiinnostais tippaakaan olla täällä ja tuli niin paha olo, kun ajattelin kauanko joudun vielä olemaan täällä saatanan Madridissa, että alko itkettää. Joo. Tiedän, että tuun varmaan kuukauden välein käymään Suomessa ja että mun pitäisi olla tosi iloinen tästä mahdollisuudesta Espanjassa, mutta kun tällä hetkellä ei vaan mikään inspaa. Ja tiedän Laura-serkkuni käyttäytymistä Ausseissa vierestä seuranneena, että kyse ei ole epäkiitollisuudesta vain silkasta koti-ikävästä. Mulla on ihan jäätävä koti-ikävä. Tällä hetkellä tekisi tasan tarkkaan mieli vain piileskellä sängyssä. Ei inspaa mikään ja vielä vähiten uusiin ihmisiin tutustuminen. En vain yhtään halua. Tiedän, että kuulostan niin joltain angstiteiniltä, mutta en mä tiiä... yritin psyykata itseäni paluumatkalla (sillä viikon Suomessa ollessani oli vain niin semmoinen "vittu ku ei ginostais" -olo) innostumaan Madridista miettimällä, että opin puhumaan Espanjaa ja saan tästä vuodesta kaksoistutkinnon, mutta eilen, kun taksi kurvasi tutulle "koti"tielle, ainoa mikä juolahti mieleeni oli ajatus "voi vittu mä oon taas täällä". Mä olen taas täällä tappamassa aikaa, että pääsisin Suomeen. Ja tiedän, että osittain tää johtuu vain siitä niin perus-syystä, että mulla Suomessa poikaystävä, johon olen ihan rakastunutpakastunut ja jota kaipaan, mutta kun tällä hetkellä tää mun angsti ei johdu edes siitä ikävästä tätä henkilöä kohtaan, vain siitä tunteesta, etten halua olla täällä. En vain osaa nauttia tästä ajasta, kun koko ajan kaipaan jonnekin muualle.

Mua hajottaa, että mun pitäis olla täällä kesäkuun loppuun asti.

Vittu kuinka tukahduttavaa. Hajottaa odottaa kuin kuuta nousevaa 16. marraskuuta, että pääsee taas Suomeen - ja näkee toista vain parin päivän ajan, ennen kuin joutuu taas palaamaan tänne tappamaan aikaa seuraavaan lentokertaan saakka.

Ei helvetti, että tuntuu raskaalta.

Enkä mä viiti tästä täällä oikein puhua kellekään, koska olen ilmeisesti mä vaan kiukuttelen jengin mielestä. Mutta kun asia ei ole niin. En mä todellakaan nauti tästä, että mulla on tämmönen fiilis.

Ihan vitun naurettavaa. Sandra, maailmaamatkannut reppureissaaja kärsii nyt sitten koti-ikävästä.

Kai se on vain vähän kateltava mikä olo. Kateltava, että mihin suuntaan tää fiilis kehittyy. Tapettava taas lisää aikaa, ja katsottava, josko ois parempi olo. Jos ei, niin sit en tiiä mitä teen. Ainahan noita vaihtoehtoja on.

...

When you gotta go, you gotta go - Lentoliput Madridiin CHECK

Lentoliput ostettu. Tai oikeastaan jo pari viikkoa sitten - 3.9. ja tuomiopäivä koittaa, kun minä muutan Madridiin, espanjalaistun ja muutun yhä saamattomaksi ("mañana mañana!") - katellaan sitten, kuinka usein Hey Let's Go Get Lost päivittyy ;D

No ei vaiskaan, ihan siistiähän tämä on - en ole koskaan asunut asunut ulkomailla - ellei esim. kolmen kuukauden kiertoa hostellista toiseen Ausseissa lasketa - joten tulee olemaan ihan mielenkiintoista nähdä, minkälaista se on. Myöskin blogin puolesta se tulee olemaan aika ns. hedelmällistä aikaa, kun raportoitavaa löytyy joka päiväisestä elämästä niin paljon :)

Mutta pakko sanoa. En mä mitään päiviä tonne Madridiin lähtöön laske. Se vaan tuntuu päivämäärältä, joka häämöttää lähitulevaisuudessa mutta silti tarpeeksi kaukana. Ehkä vähän kaartankin sitä ajatusta, että kohta on taas pakko lähteä. Hassua miten ennen ei ole melkein pysynyt "housuissaan", kun on tiennyt, että jokin reissu on tiedossa. Mutta kai se näkökulma vain tuppaa vaihtumaan, kun kerrankin täällä Suomessa on jotain, jota todella jää kaipaamaan..

Mites te, onko teillä mitään reissuja/muuttoja eri maihin tiedossa ja millä fiiliksillä olette? :)

Change of Plans

Love you boo ! Promise to send u a postcard <3

Sain puhelun tänään Mialta, joka muutti niin reili kuin tulevat asumissuunitelmatkin (ei niistä sen enempää) kokonaan. Mia nimittäin ilmotti, ettei sillä olis rahaa tulla reilaamaan.

"Tajusin, ettei mul oo rahaa, niin kelasin, jos ei mentäis? Et kai oikeesti pahastu."
"Joo siis en. siis meinaat sä, että sä et oo tulos? Jos et, nii mä kuitenkin meen."
"Joo. Ootko varma, että haluut lähtee yksin?"
"Joo!"
"Oikeesti?"
"Joo Joo ! :)"

Oli aika sekavat fiillikset, kun viimeisen vuoden on ollut selvät sävelet mitä tullaan tekemään kesällä.

Toisaalta on ihan super sad fiilis, ettei mun paras ystävä oo tulossa nauttimaan tosta reissusta mun kanssa. Tiedän, että meillä olis ollu niin hauskaa ja oltas jopa "topattu" meijän viime vuotinen kesä ikimuistoisuudessaan.

Mutta sit taas ymmärrän, että jos vaan ei ole rahaa, niin ei voi mitään. Arvostan myös Miaa suuresti, että se kerto mulle jo nyt, eikä esim. päivää aikasemmin (vaikka en mä nyt tiiä olisko sillä nyt kauheen eroa).

kuvamatsku vähän vähis??

Mua kans jänskää! On aivan upeeta, että mulla ei ole nyt _mitään_ planeja sen Heineken Open'er -festivaalin lisäksi. Nimittäin jonkun kanssa matkustaminenhan vaatii kompromisseja. Nyt taas voin mennä aivan niin, kuin haluan ja kuin huvittaa.

Mutta toisaalta iski vähän sellanen "apua, meen reilaamaan yksin" -fiilis. Kavereiden kokemuksista kuitenkin tiedän, ettei asia niin ole. Sä et todellakaan ole yksin matkalla, vaikka reissuun soolona lähtisitkin, esimerkkinä Melanie, joka Australiaan yksin lähdettyään löytäytyi miltei kolmeksi kuukaudeksi mun ja Lauran seuraan. Puhumattakaan Tomista, jonka frendi feidas sen kolme kuukautta ennen reissun todellista loppumista.

Enköhän mä selvii yksin

Ja pitää kans kuitenkin muistaa, että silloin joskus kasilla eli noin viis vuotta sitten, kun ekan kerran keksin, että haluan reilaamaan, niin en koskaan ajatellut, että lähtiin jonkun kanssa matkalle. Ideana oli vain matkata, ei se, kenen kanssa.

Mut anyhoo, päällimmäiset fiilikset on innostus ja jännitys hyvällä tavalla. Tulee oleen niin siistii reissaa yksin ! Ja muutenki, ton Aussireissun jälkeenhän mä mietin, että damn, haluisin kyl kokee sen yksin matkustamisen vapauden. Tää Eurooppa tuntuu ihan tajuttoman hyvältä vaihtoehdolta (vaikka äiti sitä kauhistelikin???), jos miettii mun alkuperästä ehdotusta, South Americaa.

Mut oikeesti, Can't wait for the adventure to begin! Stoked !

Ps. Mio <3

Rant

The thing about traveling that makes it sometimes too suffocating is that you can't escape it. When you feel like things are a bit too much at the moment, there's no place you can unwind at. When you crave a moment of alone time, there's no where you can possibly get that. Usually the place to do that is your home, and when you are traveling you call your hostel your home. You can go to your empty dorm room but you're never still quite alone. You might be by yourself but there's still the presence of people that never leaves the room or where ever you are at.

Man. I do sound like i'm homesick, but really, i'm not. Things just seem so hectic at the moment and i'm having all these epiphanies about myself and life that it feels like a moment of golden alone time wouldn't hurt.

Currently i'm sitting in the car with Laura in the back with me and Dom and Melanie in the front. We are driving somewhere and everyone is quiet. Seems like there's nothing left to say. Yesterday we played Never Have I Ever and everyone just looked at each other "What DON'T I know about you?". When you travel with someone for such a long time, it sometimes kind of hurts how much you give away of yourself. Like there's nothing left to share. Mystique gone long time ago.

Then again I love it how these girls know me better than anyone else. I think they know me better than most of my closest people back home. I love it how we've been through everything together. Kind of sucks going back home cause you know no one will never complitely understand how its like. Although you might've read my blog and I will tell you everything in full detail, there's no way you'll ever get how it really is, cause you weren't here with us.

Fuck I love backpacker life.

We had the same conversation with Melanie for the second time yesterday. How you realize when you go to cities, that everything is really just so fake. It's like an illusion. You look at the people hurrying past you with their fancy shoes and coffee mugs in a hurry, and just think "why?". In small beach towns the atmosphere and the way of life is just so different. No one wears make up and everyone just dresses up just for the fact of wearing clothes. Its so much more real. People are who they are and they aren't trying to keep up an image with expensive clothes. In cities its all about shielding yourself and creating an image you want yourself to be viewed upon.

But yeah, i know. When I get back home I know I will go back to my old ways: accessorizing and applying make up cause at the end of the day who doesn't like it? I just wish I could sometimes escape it and that life wouldn't always just be about apperance and material. Because in the end, like Dom said, "You can't take wealth with you when you die, you can't take material objects, in fact you take nothing". I hope I'll live my life according to this fact and make the most of it. Enjoy myself. Collect experiences and live my dreams. So that when its time to go, I know I live it to the max.

Peace out.
Ps. wow. Train of thought. Wasn't even going to write a rant about all this. Feel so much better though.  I can go back to socializing now that I have this mental block and whirlwind of thoughts out of my head. :)

Lähtöön jäljellä 7 päivää

Flow 2010 - Aava, Jassu, meitsi

Vaikka mulla ei olekaan vakituisia työkavereita henkilöstövuokrausfirman kautta kun olen töissä, niin nautin suuresti siitä, millaisia kertakäyttöihmissuhteita välillä solmin.
Viime perjantai on hyvä esimerkki tästä.

Olin kokenut jotain uutta sinä päivänä - mua oli oikeesti alkanut pelottamaan toi matka perus excited-jännittämisen sijaan.
Vaikka olen matkustellut pienestä pitäen, yksin ja omin päinkin, niin tää reissu on jotain ihan muuta.
Olen menossa toisella puolelle maailmaa, aivan oman onneni nojassa mukana vain rinkka ja toinen blondi.
Hyppy tuntemattomaan.
Rupesin oikeesti pelkäämään, että mitä jos en uskallakaan lähtöpäivänä nousta koneeseen !

UV 2007 UV-pusu Janille ! Takan myös Ruttus aka Ato

Kun eilen sitten ilta-yhdeltätoisa tepastelin töistä bussipysäkkiä kohti silloisen työkaverin kanssa, matkapelko unohtui. Jaoimme nimittäin saman kotimatkan Eilan kanssa ja hän mielellään kertoi kokemistaan reissuista. Eila oli maailmaa nähnyt vanhempi rouva, joka oli asunut niin Saksassa kuin Pakistanissakin sekä työskennellyt 5 vuotta Tanskassa. Ruotsia saati Tanskaa ei hän ollut osannut, mutta tahdonvoiman, innon ja sanakirjan avulla hän oppi puhumaan kieltä.

"Lähtisin uudestaan, jos mulla ei olisi lapsenlasta. Jos olisin 15 vuotta nuorempi, lähtisin heti."

Pelko hävisi heti.

Vappu 2008 Pimp-theme - Mä, Ansku, Jassu

Tilalle tuli vain tunne siitä,
kuinka etuoikeutettu ja onnekas on olla nuori,
ja kuinka mulla on koko maailma jalkojeni juuressa.
The world's your oyster.
Rajattomasti mahdollisuuksia ja taivas vain rajana.
Kaikkeen kykenee, kunhan niin vain päättää.



Life's too short to be livin' with stress
I'm too young to be all depressed
I can't complain, i'm highly blessed
and there's one thing that i want to get off my chest
I'm free as a bird, i'm high as a kite
I could do what I want and i'm doing alright
Thats why I might just celebrate tonight
and if you aint down with it then get on your bike
to sank elswhere, who the hell cares
I'm in great shape, you need healthcare

UV 2009 - Tiia, Mia, Mä

PS. Eilan innoittamana aloin pohtia tiedä monettako kertaa, etten jää Suomeen opiskelemaan. Miksi jäädä tänne, kun on koko maailma täynnä vaihtoehtoja?

PPS: HELP MIG: tietääks kukaan, mistä sais expandattuu tätä kirjotustilaa täs layoutissa? 
Se ois kiva ettei noi youtubevideot aina näkyis vain puoliksi + sit pystyis myös lisäämään isompia kuvia...

Flowowowow 2010 - Jassu, mä, Masa