This is me, Naked

Tiedättekö, kuinka jengi lähtee travellaamaan ja 'etsimään itseään'? No, itse en koe, että olisin niinkään ollut millään reissulla 'löytänyt' itseäni, vaan tajusin yks päivä, kuinka paljon oon valaistunu tän kahden vuoden aikana KOTONA ollessani. Kerron tästä nyt ensi kertaa julkisesti blogissani*, mutta kun tulin Australia/Marokon reissultani, olin keskivaikeasti masentunut, jonka lääkärikin minulle diagnosoi (EDIT:// tästä siis pari vuotta ja masennuksesta on parannuttu!). Suomeen tullessani otin siis itseäni niskasta kiinni ja hankiuduin puhumaan ongelmistani - jouduin siis käymään läpi kaikkea kokemaani paskaa ja analysoimaan itseäni, jonka jälkeen se itsetutkiskelu jäi päälle - välillä ihan ärsytykseksi asti. Tuntuu, että näiden parin viimisen vuoden aikana, kun olen ollut paikoillani Suomessa (lukuunottamatta jotain pikkutrippejä ja parin kk reissuja Balille ja reilaamaan) ja tutkiskellut itseäni, olen oppinut ihan hirveästi itsestäni, elämästäni ja muuttanut ajatus- (ei maailmaani) vaan tapojani.

Vaikka pääsin pikkuhiljaa masennuksesta ja ahdistuksestani yli, jätti se henkiset arvet siinä mielessä, että pidin itseäni pitkään paljon heikompana kuin mitä oikeasti olin. Vähättelin itselleni omaa jaksamistani, koska vaikka olinkin tervehtynyt, olin joutunut käymään sen verran kuilussa, että uskottelin psyykkisen jaksamiseni olevan edelleen yhtä huonoa, kuin mitä se oli masennuksen aikana. Hoitaessani masennustani olin juomatta viisi kuukautta, koska huomasin alkoholin pahentavan ahdistustani ja pahaa oloani. Kehoni ja mieleni tarvitsi extramäärän huolenpitoa ja lepoa, ja sitä sille myös annoin. Siispä, vaikka vihdoin parannuin, elin edelleen hyvin varovasti, koska masennus oli jättänyt sen verran syvät arvet mieleeni. Meni ainakin vuosi ennen kuin avasin tilanteelle silmäni, kun eräs uusi ihminen elämässäni huomautti, että vähättelen koko ajan jaksamistani. Myöntäessäni asian itselleni aloin kokeilemaan rajojani ja vähitellen taas elämään peloitta, että ahdistaa/en jaksa, jos en nuku x määrää tunteja/juon x määrän bisseä. Se oli aika iso askel ja olen helvetin onnellinen, että tämä ihminen sai minut heräämään, koska ei se olisi ollut mitenkään inhimillistä elämää 'elää' peläten oman jaksamisen puolesta. Ajatuksen ja oman asenteen voimalla voi saada paljon aikaan ja voit vaikuttaa paljon omaan mielialaasi. Don't mindfuck yourself - your brain is a powerful tool, but don't use it as a weapon against yourself.

Kun masentui ja menetti sen kaikista tärkeimmän - elämänilonsa (mutta onneksi olen sen verran taistelija, etten elämänhaluani) - elämä valui sormien välistä eikä mistään saanut mitään kiinni. Välillä sattui itkeä pelkoaan ihan vain siitä, että miten mikään ei tunnu enää miltään eikä mistään saa nautintoa. Ja kun kaiken menettää, sitä silloin alkaa arvostaa. Vaikka en ikimaailmassa haluaisi kenenkään - en edes pahimman vihamieheni (jos sellaista olisi) - kokevan masennusta, niin olen siitä siinä mielessä kiitollinen (ikuinen optimisti kun näköjään olen), että arvostan kaikkea nykyään niiiiin helvetin paljon! Muistan, kun alkoi menemään paremmin, kiittelin normaalimpaa oloani monia kertoja päivittäin. Tein sitä ihan helvetin pitkään ja VIELÄKIN - AINA kun muistan (eli viikossa useita kertoja) pidän "kiitollisuuden hetken", jossa kiitän mielessäni kaikkea, josta olen kiitollinen - aina henkisestä ja fyysisestä terveydestä ihanaan perheeseen,  unelma-lokaatiokämpästä elämänintoon, ja inspiraatiosta rakkaisiin ihmisiin.

Koska arvostan kaikkea, mitä mulle on suotu ja olen ymmärtänyt oman mieleni voiman, olen myös yrittänyt muuttaa ajatustapaani paljon positiivisemmaksi. Aloin tuossa kuukausi takaperin tekemään taas Alepa-vuoroja määräaikaisen toimistoduunin loppuessa, ja voin sanoa, että karmi aika hitosti ajatus istua kassalla (jos itellä on huono päivä, niin ei terve, olet oman mielesi VANKINA, etkä pääse ajatuksiasi karkuun!). Mutta oivalsin, että kyse on vain asennoitumisesta - niinpä sen ensimmäisen vuoron koittaessa listasin kaikki hyvät puolet siitä vuorosta - (se on kiva Alepa, aika siellä menee nopeasti, se on aivan kodin vieressä, eli jee, mun ei tartte ees matkustaa mihinkään kauas) - ja hitto, oli oikeastaan ihan KIVAA mennä töihin !! Tämän jälkeen olenkin soveltanut aktiivisen positiivisen ajattelun tekniikkaani ihan joka päivä. Joka aamu, mietin 5 things i'm happy about - viittä kivaa juttua siinä päivässä. Ne asiat voi olla ihan pieniä juttuja - tänään paistaa aurinko, mulla on tänään töitä lähi-Alepassa (lyhyt matka & rahaa jee!) ja tänään on perjantai eli jeeee bisselle kavereittenkaa illalla - mutta kunhan ne tekee sut just sinä päivänä iloseks. Ja oikeesti, voin ihan totuudenmukaisesti sanoa, että on lähteny päivät ihan eri tavalla käyntiin - sitä jotenkin nauttii hetkestä paljon enemmän eikä vain odota että-tää-päivä-olisi-ohi-jotta-olisi-jo-lauantai-ja-ne-reivit. Nykyään olen paljon enemmän present ja saatan havahtua, kuinka fiilaan kybällä sitä, miltä sora kuulostaa mun Connujen alla tai miltä ilma tuoksuu tai ihan vain sitä, miten onnelliselta musta tuntuu just sillä hetkellä.

Vaikka nykyään arvostan tosi paljon nykyhetkeä, meni monia vuosia hukkaan, että elin ihan laput silmilläni. Elin monta vuotta katse pelkissä tulevissa matkoissa töitä tehden ja rajoittaen itseäni ja  elämääni. Varmaan neljä vuotta vierähti, kuin elin vain tuleville reissuilleni - en antanut itselleni tilaa nauttia elämästä täysillä Suomessa ja kielsin itseäni esim. ihastumasta kehenkään, koska mietin aina, että reissut reissut reissut. Mietin aina, että "no reissussa sitten". Vaikka mun matkat onkin ollut yksi suurinmoisimpia kokemuksia ja lahjoja, joita olen itselleni suonut, on ne ikään kuin ollut itselleni omanlaisena vankilana. Tajusin vasta viime kesänä, kuinka SAIRASTA on rajoittaa itseään ihan vain sen takia, että "mä lähen kohta kuitenkin pois". Ymmärsin viimein, että jos elän tätä ajatuskaavaa noudattaen, huomaan kohta, että en ole elänyt ollenkaan. Ja, aloin viimein elää. :)

Saatoin ennen rajoittaa itse itseäni, mutta myös muiden ihmisten ajatusmaailmojen vuoksi. Vihdoin saatoin itselleni myöntää, että elän tätä elämää vaan itseni vuoksi enkä voi ajatella sitä, mitä joku muu on asiasta mieltä. Naurattaa kirjoittaa asiasta tänne, koska tämä asia on varmaan 99% ihmisten mielestä täysin absurdi ja ridiculous (mutta ehei ilmeisesti ihan joka ihmisen kohdalla täysin näin pieni asia...) mutta ymmärsin, että en voi stressata koko elämääni siitä, miten konservatiivinen faijani kieltää minut, kun saa tietää, että mulla on joku tatuointi. Ei musta vaan tuntunut silloin seitsemän vuoden harkinnän jälkeen 5.12.2012 siltä, että musta olisi joku rikollinen tullut tai että olisin jotenkin ihmisenä muuttunut? Jos se fakta, että mulla on jonkinlainen teksti kyljessäni muuttaa mut jotenkin huonommaksi ihmiseksi jonkun silmissä, niin se on sitten sääli, mutta en voi mitään sen ihmisen ajatustavalle ja vanholliselle ajatusmaailmalle. Oma kehoni ja ihoni kun se on. Mulle tatuoinnit on vain ajatuksia ja kuvia musteena iholla sulle tärkeistä asioista. Ja olen edelleen se sama Sandra.

Ja ehkä tärkein ihanin oivallus, jolla myös annan itselleni paljon anteeksi omalle käytökselleni: Elämää ei tartte ottaa tosissaan. Älä ota stressiä. Älä elä tulevaa peläten, että kohta sattuu. Elä mielummin kuunnellen sydäntäsi äläkä järkeäsi ääntä, koska kaikesta pääsee yli. Vaikka kuinka paskaa olisi - jos oon masennuksesta päässyt yli, niin en mä mihinkään sydänsuruihinkaan tule kuolemaan syksyllä ! Tärkeintä on elää hetkessä ja tehden sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.

Ja apua, tän nyt piti olla vain teksti siitä, miten mun ajatustapa on muuttunut, ja vain SIVUTA sitä, kuinka olen joskus pari vuotta sitten ollut masentunut mutta parantunut siitä, mutta tästä nyt ilmeisesti tulikin vähän diipimpi vuodatus aiheesta... :) Jään odottamaan, minkälaista reaktiota tämä synnyttää, ja toivon, että joku ehkä saisi tästä jotain irti itselleen :)

*=en ole ennen kokenut, että siitä tarvitsisi kaikille kailottaa mutta toisaalta en häpeä asiaakaan ja voin nykyään aika avoimesti sanoa uusille ystäville käymästäni kampailusta. Koen, että jotta tähän kirjoitukseen pääsee kunnolla sisään, minun täytyy raottaa hieman menneisyyttäni ja minusta on hienoa, jos joku samassa tilanteessa oleva tämän lukee, ja ymmärtää, ettei masennuksen kanssa tarvitse olla yksin eikä asiaa tarvitse hävetä. Ongelmastaan kannattaa olla rehellinen läheisille ja siihen kannattaa hakea apua. Pitää osata kertoa  asiasta ja puhua möröstään.

PS. Mua hiukan hamirttaa, koska mulla oli toinenkin paperinen näitä oivalluksia täynnä (listasin näitä siis duunissa - tuo ainainen epiphany keidas...) mutta tietenkin hukkasin sen, kun päätin juhlistaa vähän pääsiäistä alkoholilla (jollain on varmaan tosi hauskaa lukea mun avautumisia Alepa-kuittien toiselta puolelta... :) ) Mutta ehkä se on ihan ok, tulihan tätä tekstiä aikamoinen määrä... JOS KUKAAN TÄTÄ EDES JAKSAA LUKEA! ;)

Life

Had a DNM with Dom again. About Life and Stuff.

He read me a couple of deep journal entries back from 2009 when he was in uni. I shared the only English one I could find which wasn't only about us three getting drunk together.

I feel like Life is unraveling itself to me at the moment.
Ian used to tell me he feels like something big is going to happen, that Life is going to change. Back then I didn't understand what he was talking about, but now I do.
Life is happening. It's unravelign itself to me little by little. I feel like i'm on the verge of discovering something huge about Life but I just don't know what.

I'm starting to understand Life more and more little by little. I don't know how or what I'm understanding, but I just am. It's happening subconciously. They aren't like thought thoughts you can put into words but more like feelings and instincts almost.

Oh man. I really can't seem to put my thoughts into words at the moment.
Just like Dom wrote in his journal "Too many thoughts. FML".

Easy Livin' @ Airlie Beach

I can't go back to my life at Finland anymore. There's no way I want to or can live there anymore. Talvet on vain ihan liian pitkiä, pimeita ja masentavia. En mä halua elää vain kesäisin.
Laura just kysy ett "What do you do in Finland during the winter?" 
"That just it. Nothing. We just sit inside and wait for summer."

Toinen juttu on se, että mä en oikeesti kestä mun elämän sisältöö Suomessa. Ei oo siistii se, että kavereiden kaa ei tee mitään muuta ku käy bareissa ja vetää perseet. Ja se perseiden vetäminen - tääl Airlie Beachis on pari ihanaa suomalaista tyttöö, joihin tutustuttiin Cairnsis: Stela ja Pamela.  Niitten tavast dokaa huokuu se suomalaisuus: juodaan siks, ett juodaan kännit. There's something very wrong with the Finnish (drinking) culture. (Love you still, girls!)

The Lagoon

En oo omasta mielestäni kertaakaan täällä ollessani dokannu siks, ett jeee nyt vdu pää täyteen - Oon itse asiassa vaan nauttinu näiden ihmisten seurasta, mun olosta ja hyvästä keskustelusta. Alkoholi on vain toissijainen asia siinä sivussa. Alkoholia nautitaan; you don't chug it.

me n Cecilia @ the lagoon

Toki onhan täälläkin tultu shot gun'attua ja juotu merirosvomaisesti rommia, mutta koskaan ei kännin vetäminen ole ollut se pääasia, toisin kuin Suomessa.

Oho, tulipa pitkä rant. Mun piti vain kirjottaa pari rivii siitä, kuinka en aio matkani jälkeen kuin kävästä Suomessa tekemässä töitä ja muuttamassa kamani sinne minne lie yliopistoon nyt päätänkään hakea ja johon pääsen sisään.

Ian ("Fucking OK") n me

Tääl Airlie Beachis on aika easy livin'. Ei olla tehty oikein muuta kuin oltu laguunilla ja chillattu. Sunnuntaina kun saavuttiin nähtiin Ian ja Jared :) Maanantaina pelattiin Fuck You'ta Cairnsis tutustumiemme ihmistenkaa (Cecilia, Stella, Pamela, Eddie, Thomas) ja sen jälkee vähän yögyläilyy. Kuulin jonkun joskus sanovan pari viikkoa sitten, how you end up just travelling and meeting the same people you met two cities before. Esim. Magnetic Islandsil Melanie törmäs hollantilaisiin poikiin joittenkaa oli ollu travellaa ja Fullmoon Partys törmättiin kans Mission Beach'laisiin: Natalia ja JJ-Pack (Julia&Julia). Yep. Everyone seems to be doing all the same stuff... Mut sellasta se on, kiitos Lonely Planet (meil ei onneks oo sitä).

Laura & Hungry-Jared

Eilen oltiin aika lameja Laurankaa, ja vaikka kuinka luvattiin Cecilialle, Stellalle ja Pamsulle, että tultas niiten hostellille alottelemaan, niin jäätiin vaan meijän hostellille makoilemaan. Oltiin tehty stir fry'ta... ihan sairaan hyvää (lol Laura ei osannu keittää riisii :D toinen läppä juttu: Laura ei tienny kuinka kuoria keitetty muna :D:D:D love ya couz!)! Sen jälkeen iski väsy ja jäätiin vaa makoilemaan ja puhumaan miehistä. Sit Dennis, yks saksalainen lainas meille läppäriinsä ja me katottiin An American Crime... IHAN SAIRAS LEFFA :( Lopetin kattomisen kesken, koska ei vaan pystyny ! Vaihettiin onneks vähän kevyeempään katsottavaan ja katotiin Jersey Shorea jakso ;) OU YEAH.

Team Finland: mä, stella, taina ja pamsu

Törmättiin tänään Nataliaan taas hahaha :D Olenkin tänään puhunut neljää kieltä! Suomee Stellankaa, pari lausetta Ruotsii Ceciliankaa, Puolaa Nataliankaa ja Enkkuu nyt yleensä. Tänään myös vaihettiin hostellia $8 halvempaan. Istun para aikaa yleisel balconyl with a sea view.. ;) Buukkasin myös meijän whitsunday sailingsin. Tai siis meil oli open date, nii ilmotin niille vaan, että me lähetään seilaamaan tiistaina. hohhoh, mitäköhän me keksitään tääl Airlie Beachis siihen asti.. There's not much to do than lay at the lagoon or drink some beers.. Huomattiin kyl ett meil on sellanen $3 didgeridoo lesson -voucher, niin otetaan sellanen oppitunti varmaan :D Ja mennään vissiin huomen aamulla hikeemaan tohon viereiselle vuorelle... Näköala Whitehaveniin.. nice.

Melanie tulee huomenna!!!! :) Se siis jäi Townsvilleen sen toisten kaukaisten sukulaisten luo, ja huomenna se tulee tänne että voidaan tehä se sailing together :) En tiiä kerroinko, mut ekana aamuna ku heräsin tääl Airlies, mietin ett "damn my book (Alex Garland : The Beach) is getting really good.. I've gotta give it (physically) to Melanie." Sit tajuun pari sekkaa myöhemmin, ett heeei, eihän Mel oo täällä :( So.. miss her! Glad she'll be joining us soon!

Näitä arskoja en riko/hukkaa/jätä rommeissa rannalle!

Tänään mennään porukal ulos. Noi kaks saksalaist Dennis ja David (puppy eyes!!!) on pyytäny meit yhille since we got here mut ollaan aina otettu raincheck.. Tänään siis Africa Mama'siin!

PS. HUOMATKAAAAAAAAAA MEITSI OSTI UUDEN OBEJKTIIVIN RIKKINÄISEN TILALLE <3 (Ei ollu aikaa oottaa, että se korjattaisiin). Huolsin mun babyy muutenki: putsautin sen ja ostin näyttösuojan (should've done that ages ago). Tuntuu hyvältä, että on taas kunnon kamera. Tollasel digipokkaril tee oikein mitään. Ostinki mun digikameran vaan keikkoi ja dokaamista varten. From now on: good quality pictures !

Setting Goals for Myself

I just set a goal for myself for the first time in my life. You know how people have those "where do you see yourself in five/ten years"? Well not me. Not ever. It just makes me fucking depressed when people try to live their life according to some plan they made. But this trip, no matter how short of a time we've been on the road for, has already unravelled me things about myself. Like my yearning to travel; to see the world and experience the diversities of culture. And the anxiety I get even thinking about having to go back to the rat race.

They say you're young only once, and it is true. You have your whole life to play the white-fence-a-husband-a-couple-of-kids-and-a-dog (except i'm allergic) -dream if thou whilst. You can always go back to school and pursue your career, but you can never go back to being young. I feel highly blessed for not even being 20 and to already be fullfilling one of my long term dreams.

That's why I set a goal for myself today, on the 24th of October 2010:
I, *name*, will go traveling again before i turn 23-years-old.

That gives me 3 years 2 months and 4 days.

Don't worry mom and dad though, I will come back home and apply to an uni.
...you can always take a year off you know...