lauantai 28. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 5pv

Kirjotan tän merkinnän heikossa tilanteessa oleville.
Niille, joiden unelmoinnille ja itsensä toteuttamiselle ei anneta tilaa.
Niille, jotka yrittää päästä pois edes hetkeksi tästä oravanpyörästä.

Tän matkan organisoiminen ei ole ollut maailman helpointa puuhaa.
Kun vastassa on palkkaturvasta haettavat saatavat, stressi, oma faija ja kaikesta tästä johtuvat paniikkikohtaukset, niin tulee mietittyä, kuinka helppoa ois vaan jäädä Suomeen.

Mutta silti, kaiken työn haun, mahdottoman budjetin ja kiihtyvällä vauhdilla lähestyvän dead linen jälkeen seison tässä, kuukauden ja viiden päivän päässä reissusta.
Olen ylpeä, että olen pystynyt tähän.
Vaikka nytkin mietityttää, että saanko hommattua vikatkin sentit ennen matkaa ja joudun painamaan duunia ihan koko ajan, tiedän pystyväni tähän, sillä mulla on kaikkea mitä tarvitsen vaikka koko muu maailma olisikin vastassa: TAHDONVOIMAA.

Vaikka kukaan ei uskoisi teihin ja lähimmätkin ihmiset elämässänne olisi suunitelmianne vastaan, niin
rakkaat ystävät,
tehkää mitä haluatte elämässänne.
Aika maan päällä on liian lyhyt siihen, että miettii, mitä muut on mieltä itsestään.
Toteuttakaa itseänne, unelmoikaa, menkää omia polkujanne.

Sillä loppujen lopuksi meillä on vain tämä yksi elämä, eikä sitä pitäisi elää minkään ennalta laaditun mallin pohjalta eikä kenenkään muun mukaan.

Toivon isi, että sä vielä joku päivä hyväksyt mut tälläisenä kun olen. Maailman matkaaja, seikkailija, tuuliviiri.
Kyllä mä vielä sinne koulun penkille palaan.


Päätin kirjottaa tälläset fiilikset eilisen taiteiden yön jälkijurreissa.

maanantai 23. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 1vko 3pv



KARMA IS A BITCH !!!
Las Vegas bileet - mentiin naimisiin Sarankaa

Tulinki ku tulinki sitten oikeesti kipeeks lauantaina (lukekaa edellinen merkintä)!
Nyt on kuume laskenu onneks, mut goddamn it was a pain to fall asleep.. sain unta vasta neljältä aamulla ku päätä jomotti, super kipee olo ja kaiken lisäks viel VIISAUDEN HAMPAAT VISSIIN PUHKEEMAS :)))
Ja heräsin tos puol kuudelt illal :))) fml

Lisää asioita hoidettavaks ennen reissua:
-Hammaslääkäri
-VIISAUDENHAMPAAT
-Hommaa lääkkeet

Tom osti ne liput mulle !
MOROCCO HERE WE COME!
Ostin kans ne liput Frankfurtist Helsinkiin, jes yks asia vähemmän hoidettavana :)


Natsku ja mä joskus kesäl menos LaDiseen...

Toivottavasti nyt vaan parannun.. mulla ei meinaa oo varaa olla kipeenä !!!
Nytki nää kolme päivää ku oon ollu saikulla, oon menettäny 300€ :))
Ja koska oon vasta alle kuukauden Staffpointin listoilla, en saa ees sairaspäivärahaa -__-

Vitsi että on tylsää.
SAA SOITELLA.
Oon vaan datannu/kattonu Entouragee/leffoi koneelta. SILMÄT RÄJÄHTÄÄ.
Mulla on myös operaatio kuvakansioiden läpi käyminen, koska haluun printtaa kuvani! :)
Se on aika halpaa, 8senttii/kuva, mut muistaakseni oon nähny jonku tarjouksen, että 3senttii/kuva.. Kelatkaa, saatte 100 kuvaa printattuu 3 eurol ?!!?

Seuraavat jutut, jotka hoidan:
-Viisumi
-Matkavakuutus
-Lääkkeet
-Hampaaaaat
-Maksan Surf Resortin
-PÄÄTÄN, että järkkäänkö ja jos joo, niin missä järkkään läksiäiseni
-...ja jos sen Visa-kortin saisin.... :S

Ei jeesus lähtöön on vaan enää noin vähän jäljellä !!! Apua miten mä saan kaiken hoidettuu (Visa-kortin esim.) ja toivottavasti saan massit hoidettuu ja toivottavasti mun porukat ostais finalmente sen läppärin mulle, että voisin päivitellä ja pitää yhteyttä... Otherwise there's no point in writing this blog..


Aijoo, oon keksiny loistavan tavan selvitä osasta 39 lentotunnista ja lentokentällä veinailusta; aion säästää itseäni ja varee vasta matkalle True Blood s03 ! ;) Ainoo mikä mietityttää on se, että miten VIITIN lentokoneessa kattoo TB:tä ku se ajoittain muistuttaa pornoa.. :)
I'M NOT WATCHING PORN I SWEAR!!!



Kuva täältä.

torstai 19. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 2vko

Tulin joku puol tuntii sit himaa lentokentält saattaa Vilmaa jenkkeihi menevään koneeseen, haikeeta !
Ja oli OUTOO tajuta, että ens kerralla - puolentoista kuukauden päästä tarkalleen - tulen tänne omien matkatavaroiden kanssa....... whatta fuuuuck !

Family portrait - Mikko, mä, äippä, vilma!, faija ja patti

Kävin eile Nordeas siirtää Tomin tilille sen tonnin, ett se vois mun puolest hoitaa sen Marokko lipun :D
Siis oikeesti, miks helvetissä Visalla muka ei voi maksaa lippuja, kun sivullakin lukee niin?
Ja srsly BPAY ?? NEVAHÖÖD. Onneks Tom hoitaa <3

Olin vaan vähän shitfuckpanic, ku se pankkitäti sano, että siin menee ~viikko siirtää australialaiselle pankkitilille rahaa... sillee aa kiva, payment is due today :)

Asiaan hyvin paljon liittyvä kuva ---






Aleksandra August 18 at 2:06pm
hey i just went the bank and paid the money BUT THEY SAID IT WILL TAKE A WEEK TO TRANSFER! so by if any chance (and i know this sounds crazy) you have any extra on your account, could you pay the ticket like now cause it's due TODAY. Kelly said I need to hurry with the payment if i don't pay today i might not get on the same flight and it will cost more. so if you have any extra money could you please pay today, the money i sent will be on your account in a week! :)

Tom  August 18 at 2:30pm
hey kido... im just paid my flight yesterday and so broke.. but ill ring her tomoz and ill see what i can do... ill sort it out.. yeoo!

Tom  August 19 at 6:04am



Hey all good spoke to Kelly sorted it out.. Re booked the flights are just pay them next week.. Yeooo

BILEET !!!!!!

Departure:
04-Jan-11 Air Qatar Airways
Melbourne - Casablanca Mohamed 

Departure:
30-Jan-11 Air Royal Air Maroc.
Casablanca Mohamed V - Frankfurt 



maanantai 16. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 2vko 3pv

Tulin himaan just Flow-festareista, oli mahtavaa, ja oli tosi siisti kokemus toi talkoominen! :)
Törmäsin yhteen aussiin tuol, halusin siis ottaa vaan sen paidasta kuvan, mut kysyinki ett hei mistäs bändistä oot (sil oli siis ARTIST-lätkä kaulas) ja että mistäs päin maailmaa se on.
Varmaan siis mennään moikkaan tota Crystal Lovea Melbourneen Lauran kaa ! :)

"Good girls go to heaven, bad girls to Lapland" Crystal Love & me @ Flow

Love meeting new people!
Toi Crystal Love (feel stupid writing that, wonder what he's real name is) sano ett lisää mut FB nii se kertoo jtn matkakohde tippei!

Koska oon ollu erittäin unenpöpperössä vastatessani viime viikolla aamuseiskalta puhelimeen, olen idioottimaisesti lupautunut huomenna 06:45 Alepaan töihin :)))) ETTÄ MENEMPÄS TÄSTÄ NUKKUMAAN SAATANA. Ihanaa, 4,5 tunnin yöunet... ja viime yönähän ei nukuttu sen enempää myöskään.
Note to self: älä vastaa puhelimeen aamulla, jos Staffpoint soittaa.

perjantai 13. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 3vko

 Osta/hommaa:



     Camping with my cousins @ Kenedy Lake, Kanada 2005

-Visa-kortti
-Piilarit
-Arskat
-Viisumi
-Board Shorts
-Bikinit, jotka oikeesti pysyy päällä, kun ui (ja surffaa hehz)
-Daypack
-Falls Festival -lippu
-Lentolippu Melbourne - Casablanca - Frankfurt
-Lentolippu Frankfurt - Helsinki
-Maksa Surf Resort Marokossa
-Matkavakuutus !!
-Matkalukemista: Alex Garland : The Beach, Luke Rhinehart : The Dice Man
-Läppäri.... joka mun HUHUN mukaan piti saada tosiaan ylppärilahjaksi.. Sitä odotellessa :D

PS. Nyt on rahotusasiat kunnossa ! Huomenna ostan liput, kunhan vaan saan Tomin travel agentilta, Kellylta, tiedot bank transferistä !!! :)

torstai 12. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 3vko

2009 Mexico, jossain Nayaritissa


YRITIN eilen käydä anomassa Visa-korttia.

Keskustelu pankiirin vai minkälie pankin tiski-ihmisen kanssa meni joksenkin näin:

"Ok, ja sun työnantajas oli?"
"No siis, mulla on monta eri.."
"No se päätoiminen työnantaja."
"Mm, ok eli Staffpoint sit varmaan."
"Ja onko vaikituinen?"
"..Ei"
"Jaa..."
"Siis mut mul on kuitenkin monta eri työpaikkaa, eli mulla ON koko ajan töitä."
"Siis onks toi sit määräaikanen?"
"Ei... siis ihan osa-aikasesti teen."
"Aa no joo kyl toi osa-aikanen on sit vakkari."
"Ainii, okei."
"Paljon sä tienaat sieltä keskimäärin kuukaudessa?"
"Ööää.. En osaa sanoa.. Siis ku teen sitä duunia kuitenki keikkaluontosesti.."
"No paljonko oot keskimäärin saanu sieltä palkkaa?"
"No siis, kun en vielä ole saanut sieltä palkkaa... :)))"
"Aijaa..?"
"Siis kun alotin siellä vasta äsken."
"Okei.... eli siis millon alotitkaan siellä?"
"No Subwayssa heinäkuussa ja Staffpointilla tän kuun alussa..... :D"
"Okei..."
"-Mut siis ennen sitä olin kuitenki pitkäaikasessa työsuhteessa, olin joulukuusta 2009 heinäkuhun 2010."
"Ok *kirjaa ylös tiedot*"
"Mut siis, en oikeesti osaa sanoo paljonko saan kuukaudessa---pitäsköhän mun vaan tulla myöhemmin takas tänne? :D"
"Joo.. Koska näillä tiedoilla sä tuskin saisit sitä luottokorttia."
"No joo-o, tuskin mäkään ittelleni mitään korttia näillä tiedoilla antaisin !"


Päätin tossa vaiheessa olla kyselemättä lainasta..... :D

2009 Mexico, jossain Nayaritissa

Jepjep :D Otetaan uusi yritys sitten myöhemmin :D Kiitos vain Antille hyvästä asiakaspalvelusta, oli oikeesti hauska heppu ja käviki ilmi, että tunnetaan yks kaveri mun ex-duunin ja meijän ex-koulun kautta (ollaan oltu eri aikaan samas koulussa) :D

Heräsin aamulla puhelinsoittoon ja ihan unisena kelasin, että noniin oonko nukkunu nyt vai pommiin... Mut Staffpointilta soitettiinkin ja varasinki ihan törkeesti vuoroja. Nyt oikeesti alkaa näyttää hyvältä.
Laskin, että mulla on ~4500€ näitten vuorojen tekemisen jälkeen ja kaveri varmaantoivottavastitodennäköisesti lainaa mulle 2000€ (koska en kerkee odottamaan palkkaturvasta 4 kuukauden päästä saataviani), joten mun tarttee enää varaa n. 10 iltavuoroja ja sit mulla on se 7500€ kasassa! :)

2009 somewhere near  Terneuzen, Holland @ Ruben's yard


Aijoo, otan tän päivän jälkeen subist loparit, koska Staffpointilta saan enemmän vuoroja ja parempaa palkkaa! Harmi, subis oli kiva olla töissä, tosi mukavia ihmisiä siellä :)

Ps. Ainiin, tuun nukkumaan sunnuntain Flow-talkoomisen ja maanantai-aamukassavuoron välillä ruhtinaalliset kolme tuntia... :)))) Love my life.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 1kk 3vko 1pv

Oon vähän pettynyt.




Lorne Falls Festival first line-up announcement 

INTERPOL (USA); JOAN JETT AND THE BLACKHEARTS (USA); THE NATIONAL (USA); THE LIVING END; PUBLIC ENEMY (USA); KLAXONS (UK); ANGUS AND JULIA STONE; TAME IMPALA; THE RAPTURE (USA); LADYHAWKE (NZ); COLD WAR KIDS (USA); SLEIGH BELLS (USA); PEACHES (USA); HOT HOT HEAT (CAN); PAUL KELLY; ASH GRUNWALD; CHILDREN COLLIDE; THE BEAUTIFUL GIRLS; THE SOFT PACK (USA); DAN SULTAN; THE MORNING BENDERS (USA); THE COOL KIDS (USA); JUNIP (SWE); KITTY, DAISY AND LEWIS (UK) MARINA AND THE DIAMONDS (UK); THE MIDDLE EAST; CLOUD CONTROL; YACHT CLUB DJs; WASHINGTON; BOY AND BEAR; SALLY SELTMANN; THE BAMBOOS; TIJUANA CARTEL; A-TRAK (CAN); EDAN THE DEE-JAY (USA) Vampire Weekend's CHRIS BAIO (USA); BEARDYMAN (UK); THE CUBAN BROTHERS (UK); WORLD'S END PRESS; CASIOKIDS (NOR); DAN KELLY; DAARA J FAMILY (AFR); JAMAICA (FRA); CHARLIE PARR; JONATHAN BOULET; THE JEZABELS; BIG SCARY; LAST DINOSAURS; SAMPOLOGY; EAGLE AND THE WORM; JINJA SAFARI; TIM AND JEAN; THE PUBLIC OPINION AFRO ORCHESTRA.



Missä Kasabian, Temper Trap, Empire of the Sun, Pnau etc....
Pitää toivoo, että toi tosiaan on vaan se EKA line-up announcement (Fabbessa aka Facebookissa Falls Festival groupin postauksesta ei käynyt ilmi, että lisää julkistuksia olisi tulossa..?).

Noh, sentään on The Klaxons ja Tame Impala (ja A-Trak).

Line-upissa on pari bändiä, joilta on kuullut biisin tai pari ja myös Hot Hot Heat, jota kuuntelin joskus yläasteella.. Julkistettu on myös pari bändiä, jotka "pitäisi" kaiken järjen mukaan olla tuttuja: Pakko nimittäin myöntää, vaikka kuuntelenkin Indie Rockia enemmikseen Housen lisäksi, en ole koskaan oikein saanut aikaan kuunnella Interpolia enkä The Nationalsia.. :D Kaipa sitä nyt voisi.

Ja kuka tietää, ehkä Line-Upista löytyy uusia musikaalisia löytöjä, niin kuin viime vuoden Rock Werchterin line-upia silmällä pitäen löysin Just Jackin <3

But lets stay positive: festarimeininki tulee varmasti olemaan ikimuistoista ja lisäksi, hei, me ollaan mun synttäreiden je _NEW YEARS FUCKING EVE'n_ aikana FESTAREILLA AUSTRALIASSA ! Eli nyt ei itketä :D

(Mut silti, harmittaa, I guess I had hopes set too high..)






tiistai 3. elokuuta 2010

Lähtöön jäljellä 2kk 2pv

Puhuin tänään Tomin kanssa skypes!
Hypetettiin vaan, että oon tulos Australiaan, puhuttiin Falls Festivalist ja suunniteltiin Marokkon matkaa :)
Tom muuten sano, että voitas mun serkun Laurankaa tulla viettämään sen kaa joulua!

Jassu, mä ja Tom @ Rock Werchter 2009, Werchter, Belgium

Mehän ollaan siis Lauran kanssa reisaamassa Cairns-Melbourne aikavälillä 6.10-3.1 (Laura lähtee 6.1), joten ollaan varmaan joskus joulun tienoilla kyllä jo lähellä Melbournea.
Tom sit ehdotti, että hei lentäkää takas Gold Coastille (sehä maksaa vaa joku $40), nii voidaa viettää yhes jouluu ja sit voidaan tehä sen + sen frendejenkaa roadtrip rannikkoo alas sinne Lorne, Victoriaan, missä Falls Festival pidetään! :)

Tavallaan ihan järjetöntä lentää takas GC'iin, kun kerran ollaan Melbournessa, vaan 143 km festival sightista, mut sit taas oh so very adventurous! :D Mä oon ainaki jo niin menossa ;)

Lähtöön jäljellä 2kk 2pv

Pakko päivittää vähän tän hetkisestä tilanteesta.. :D (huomatkaa hymiö, hajottaa vaan : DD suhtaudun aika huumoril tähän!)
Elikäs siis, homma on nyt niin, että duuni, josta otin pari viikkoa sitten loparit, on taloudellisesti aika vitun kusessa, eli 90% ihmisistä ei ole saanu palkkoja.
Että jepjep, palkkaturvaa kävin hakemassa, kaks tonnia tossa lafkassa kiinni, mut ei siinä vielä mitään... palkkaturvassa menee keskimäärin 4 kuukautta !!!! :)
ETTÄ HAISTAKAAPA VAAN VITTU GREEN CHOICE MARKETING OY.

Anyway, koska oon troopperi, oon päättäny saada homman toimimaan ja vieläpä ihan ylittää itseni:
päätin siis, että totta helvetissä mä lähden sinne Marokkoon Tomin ja sen frendin kanssa surffaamaan.

Tein siis kuudetta miljoonaa kertaa budjettisuunitelman ja tällä kertaa lisäsin vielä Marokon kulut mukaan. ...And i can make Morocco happen as long as my friend lends me 2k (koska mähän kuitenkin tuun saamaan ton +2 tonnii korkoineen palkkaturvasta, mutta mulla ei vaan ole aikaa odottaa sitä 4kk, joten pakko lainaa) ja kunhan saan vielä ~1800€ edestä tehtyä duunia näitten kahden kuukauden aikana.

Ainoo vaan, että mulla ei ole kokopäivästä duunia, vaan oon osa-aikasesti ja niitä vuoroja tulee vähän rndmist... toiv. siis saan noita vuoroja vaan oikeesti tehtyä!

Mähän olen siis tällä hetkellä neljässä (4!) eri työpaikassa:
-Yhen irkun omistamassa Subwayssa (osa-aika)
-Yhen intialaisen omistamissa parissa Subwayssa (osa-aika)
-Siivoon (3krt/vko elokuun loppuun)
-Staffpoint kassamyyjä (keikkaduuni)

Eli eiköhän tässä se 1800€ saada kasaan lokakuuhun mennessä : D

Budjetti
Australia:
45€/pv x 30pv x 3kk = 4050€
Falls Festival -lippu ~200€
Premium Motor Service 6mtnh backpackers bus pass unlimited stop Cairns - Melbourne 239€
Whitsunday sailing 3pv reissu 320€

Marokko:
Surf resort*  3vko 2pv 1093€
Wetsuit + surf board rental 18€/pv alennuksien jälkeen 360€
Illallinen + bissettelyä 10€/pv x ~30pv = 300€

Muuta:
Matkavakuutus ~200€
Lentolippu Melbourne-Casablanca-Amsterdam 1045€
Lentolippu Amsterdam-Helsinki 102€


Total: 7607€


*sis. majotus, aamiainen, päivällinen, kuljetukset

FUCK YEAH

ps. ei kauhee oli tänään sairast olla duunis. olin niin darraväsy ja lageis ja kämmäilin vaan koko ajan :D Eilen oli siis rakkaan Redrumin Closing Party! ;( RIP