Oletteko koskaan tehneet mitään aivan totaalisen hullua, mitään, missä ei ole yhtään mitään järjen hiventäkään, jotain aivan sekopäistä?
Noh. Meitsi on, ja ylitin just mun hulluuden mittarin käyttämällä aikamoisen summan euroja siihen, että pääsen Helsinkiin viisi päivää aikasemmin... Jep. Meitsi on Helsingissä nyt.
Palatanpas pari päivää taakse päin perjantai-iltapäivään, kun olin saapunut kotiin koulun jälkeen ja istuin olkkarissa Heidin ja Ennin kanssa (joka nukkui sohvalla). Alkoi kyrsmiänä aivan tuhottomasti se, että olen jossain helvetin Madridissa vielä viisi päivää basically sitting on my ass and
killing time, kun oikeasti
pitäisi olla Suomessa. Vitutti aivan suunnattomasti, että mun lennot oli vasta 17.10. torstaille, kun todellisuudessa olisin voinut lähteä jo sinä päivänä, perjantaina, kentälle. Mulla ei nimittäin olisi koulua kuin kaksi tuntia tiistaina, eikä mitään sen lisäksi. Ja koko muu loppu aika tuntui menevän kiduttavan hitaasti.
Aloin leikilläni sitten katsomaan lentolippuja skyscanneristä. Perjantaille eikä edes lauantaille ei löytynyt mitään järkevän hintaisia menolippuja Madridista Helsinkiin. Mutta sitten löysin vahingossa aivan tuhottoman halvan FINNAIRIN lipun SAMALLE ILLALLE Barcelonasta. Sydäntä alkoi tykyttää. Sanoin pienellä äänellä Heidille, että täällä olisi liput Barcasta Helsinkiin, tälle illalle. En vielä ollut todellakaan sillä kannalla, että olisi järkeä ostaa lippuja, kun mulla olisi aivan perfectly fine lentoliput viiden päivän päästä KLM:n kyydillä. Aloin tutkia lentolippuja Madridista Barcelonaan. Barcasta kone lähtisi 22:45. Sitä ennen pitäisi vielä ehtiä Barcelonaan ja kello oli tässä vaiheessa jo 17:45. Eli 5 tuntia aikaa ostaa kahdet lentoliput, napata lentotiedot talteen, pakata, tilata taksi, ajaa puolituntia kentälle, mahdollisesti jonottaa, check innaa, löytää portille, taittaa 650 km Madridista Barcelonaan, päästä koneesta ulos, paikantaa lähtöselvitys, jonottaa, check inaa toiselle lennolle ja löytää portti... Kuulostaa aivan saatanan sekopäiseltä.
Löysin kuitenkin halpalentoyhtiö Vuelingin Espanjan sisäiset liput reilulla satasella. Lähtö olisi 2,5 tunnin päästä Barcelonaan. Sitä ennen pitäisi kuitenkin tehdä edellämainitut eli ostaa kummatkin liput, pakata, tilata taksi
(mikä ei oo kauheen helppoa, kun pitää ensin selvittää taksinumero ja sitten vielä yrittää sönkötä jotain vaikeiden asiakaspalvelijoiden kanssa Espanjaksi eikä mulla tietenkään ole saldoa), matkustaa puolituntia kentälle, check innaa ja löytää portti. Ja tämä täydessä paniikissa, kädet täristen ja sydän hakaten hulluudesta. Puhumattakaan siitä 70 minuutista, mitä minulla olisi Barcelonassa aikaa päästä koneesta ulos, löytää lähtöselvitykseen, check innaa, päästä turvatarkastuksesta läpi ja juosta portille. Onneksi sentään Vueling ja Finnair lähtisivät samasta terminaalista.
"Täällä ois Finskin lippu 170e. Barcelonasta. Täksi illaksi. ...Pitäiskö ostaa"
Kysyin vain 25 % tosissani.
Yleensä, ku mulla on spontaani+hulluidea, oon ihan messissä ja se idea tuntuu tuhottoman villiltä ja hyvältä mut tää tuntu jotenki vähän
liian viilliltä, eikä mulla ollu yhtään hyvä ja varma olo siitä, että tää on hyvä päätös. Joten kun Heidi ihanainen komppas ja sano, että mun pitäisi ostaa se lippu., napuuttelin mun luottokortin numeroa hysteerisesti itkien ja pyysin Heidiä vähän jeesimään mua, kun yrittäisin pikapakata ja tilata taksin. Itkin ja sopertelin olevani
"ihan vitun sekasin".
Check innaus ei onnannu netissä kumpaankaan koneeseen (matkustajatietoni eivät olleet taineet aktivoitua vielä) mut onnistuin 5 minuutissa pakkaamaan käsimatkatavaroihin kaiken oleellisemman: Poikaystävän tuliasiet, uudet alusvaatteet (:D), kameran, läppärin (might as well jos kerran oon yli viikon Helsingissä), kirjan ja meikit. Lompakot passeineen ofc. Vaatteita en pakannut, koska niitä olisi kuitenkin Suomessa ja mitä hittoa tekisin kesämekoilla ja shortseillä Helsingissä?
Enni oli vähän hämmeentynyt, että mitä vittua tapahtuu - se nukkuu 10 minuutin päikkärit, jonka aikana muija on päättäny lähtevänsä kahen minuutin päästä Helsinkiin. Meijän kämppis Tareks heitti sit mun kylille, josta otin taksin Madridin Barajas-kentälle. Pistin täs vaihees viestiä poikaystävälle, että ostin liput Helsinkiin ja oon nyt matkalla kentälle. (Myöhemmin sain kuulla, että ei ollut meinannut uskoa ja oli tsekannut kännyn unen pöppörössä ja oli luullut näkevänsä unta.) Samalla päivittelin ja hoin itselleni ja taksikuskilleni olevani aivan saatanan sekopää.
"He comprado un billette a Finlandia solamente 15 minutos antes... Estoy totalmente loca..." En ollut ollenkaan varma ehtisinkö koneeseen Madridissa, mutta taksikuski vakuutti, että ajetaan kentälle mahdollisimman nopeasti. Barcelonan puoleinen säätö vaikutti vielä enemmän sekopäiseltä ja onnistunminen aka ehtiminen epätodennäköisemmältä.
Heidi ja Enni sai kuitenkin onneks tsekattua mut mun taksimatkan aikana Finskin lennolle netin välityksellä, joten ei tarttenut pelätä, että ehinkö tunnissa check innaa ja löytää porttini. Iso kivi putosi mun sydämmeltä, enkä voinut kuin hymyillä ja miettiä kuinka ihania ystäviä mulla on, kun tytöt Whatsappailivat:
"Minkä paikan haluut?" "Varattiin sulle nyt 18A, toivottavasti se käy! :)" Ihanat chikat
♥ Ehdin kentälle, check innasin itseni Vuelingin lennolle ja siirryin koneeseen. Espanjan sisäinen tunnin mittanen lento meni nukkuen, mutta 3,5 h lento Helsinkiin (joka on oikeesti loppupeleissä ihan vitun lyhyt aika) meni kiduttavan hitaasti. En saanut unta, kun olin niin stressaantunut ja tuijotin vain matkakarttaa koko matkan ajan, katsoen kuinka matkakilometrit, matka-aikoine ja lentokorkeuksineen laskivat. Lentomatkojen toiseksi lempparin kohdan koittaessa, eli lasketumisen aloittaessamme tiesin, että olin voiton puolella. Kun Helsingin katuvalot hehkuivat kaukana alapuolella tirautin pari kyynneltä, koska olin vain niin onnellinen, että olin viimein kotona.
Eka juttu, jonka tein Helsinki-Vantaan lentokentällä oli kännykkäni kytkeminen ilmaiseen WiFi:ihn. Olin ihan helvetin jännittynyt, että olisiko poikaystäväni vihdoin puol 4 aamuyöhön mennessä nähnyt Whatsapp-viestini. Näytin varmaan ihan vitun epäilyttävältä, kun jäin bygimään alueeseen ennen matkatavaroita, koska pelkäsin joutuvani WiFi-alueen ulkopuolella (mulla oli espanjalainen prepaid, jossa ei ollut yhtään rahaa, joten WiFi:hin kytkeytyminen oli ainoa keino saada kehenkään yhteyttä). Kädet täristen ja sydän hakaten adrenaliinistä tekstailin poikkiksen kanssa. Hymyssä suin, aivan hermona ja helvetin innostuneena lähdin sitten kiitämään bagage claim:in läpi. Näytin varmaan aivan saaaaatanan epäilyttävältä, koska kun olin menossa tullin ohi, tullivirkailija vain vilkaisi minua ja pysäytti minut heti. :D Olin kahden tulluvirkailijan kyseltävänä parin minuutin ajan (Onko tullattavaa? Eiks sulla ole mitään matkatavaroita? -
Ei, Tuli vähän kiire, pakkasin pikaisesti vain kässärit - Mistä tulet? Kauanko olet ollut siellä? Mitä teet Espanjassa? Mitä sä opiskelet siellä? Mitä teet täällä? Milloin sä palaat Espanjaan?) ja pyysin jopa toimituksen yhteydessä anteeksi sitä, että tärisen :D En ollut siis yhtään hermona tullivirkailijoista vain poikaystäväni kohtaamisesta :D Matkatavarani läpivalaistiin seka tsekattiin ennen kuin he päästivät minut jatkamaan matkaa. Oli varmaan ihan helvetin hyvä päätös olla sanomatta mitään siitä, että mulla olisi ollut menopaluulippu oikeastaan vasta torstaiksi... :D
Jännittyneenä, innostuneena ja onnellisena kipitin taksiin ja koko matkan mietin, että kuinka hitaasti Suomessa ajetaankaan, kun Espanjassa pelkästään jo asuinalueilla (jossa nopeusrajoitus on 20-40km/h) kaahataan seittemääkymppiä. Vihdoin 5 minuutin päätöksen teon ja kymmenentunnin matkustamisen jälkeen olin saapunut määränpäähäni, ja jälleennäkeminen poikaystäväni kanssa oli itkunsekainen, epätodellinen (outoa nähdä toinen 1,5 kuukauden jälkeen vihdoin viimein!) mutta helvetin ihana.
Nyt 400 euroa köyhempänä mutta 400 % onnellisempana istun täällä porukoilla ja olen täysin vakuuttunut siitä, että tein oikean ratkaisun.
Mitä vitun väliä rahalla loppupeleissä on? Ei mitään, kunhan mulla on tarpeeksi, että on katto pään päällä ja ruokaa. Toi summa rahaa ei tunnu missään, when there's so much at stake.
It's a small fee for sanity and happiness. :)
Onko kukaan muu teistä tehnyt ihan umpihulluja juttuja rakkauden tai jonkun muun syyn vuoksi? Ostanut lentolippuja, matkannut vieraaseen maahan, 'taken a leap of faith' ? Olisi ihana kuulla, onko tän yhden sekopään lukijoiden joukossa muita sekopäitä? :')
Terv.
the hopeless romantic I am
♥
PS. en tiedä onko mun paluulippu enää voimassa, kun en kerran käytä menolippua... Pitääpi selvitellä KLM:n kanssa asiaa.. Aika iroonista kaiken ton
lippusekoilun jälkeen 8D Mut meitsi ottaa no stress.
