Mulla on varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni koti-ikävä. Ei kiinnostais tippaakaan olla täällä ja tuli niin paha olo, kun ajattelin kauanko joudun vielä olemaan täällä saatanan Madridissa, että alko itkettää. Joo. Tiedän, että tuun varmaan kuukauden välein käymään Suomessa ja että mun pitäisi olla tosi iloinen tästä mahdollisuudesta Espanjassa, mutta kun tällä hetkellä ei vaan mikään inspaa. Ja tiedän Laura-serkkuni käyttäytymistä Ausseissa vierestä seuranneena, että kyse ei ole epäkiitollisuudesta vain silkasta koti-ikävästä. Mulla on ihan jäätävä koti-ikävä. Tällä hetkellä tekisi tasan tarkkaan mieli vain piileskellä sängyssä. Ei inspaa mikään ja vielä vähiten uusiin ihmisiin tutustuminen. En vain yhtään halua. Tiedän, että kuulostan niin joltain angstiteiniltä, mutta en mä tiiä... yritin psyykata itseäni paluumatkalla (sillä viikon Suomessa ollessani oli vain niin semmoinen "vittu ku ei ginostais" -olo) innostumaan Madridista miettimällä, että opin puhumaan Espanjaa ja saan tästä vuodesta kaksoistutkinnon, mutta eilen, kun taksi kurvasi tutulle "koti"tielle, ainoa mikä juolahti mieleeni oli ajatus "voi vittu mä oon taas täällä". Mä olen taas täällä tappamassa aikaa, että pääsisin Suomeen. Ja tiedän, että osittain tää johtuu vain siitä niin perus-syystä, että mulla Suomessa poikaystävä, johon olen ihan rakastunutpakastunut ja jota kaipaan, mutta kun tällä hetkellä tää mun angsti ei johdu edes siitä ikävästä tätä henkilöä kohtaan, vain siitä tunteesta, etten halua olla täällä. En vain osaa nauttia tästä ajasta, kun koko ajan kaipaan jonnekin muualle.
Mua hajottaa, että mun pitäis olla täällä kesäkuun loppuun asti.
Vittu kuinka tukahduttavaa. Hajottaa odottaa kuin kuuta nousevaa 16. marraskuuta, että pääsee taas Suomeen - ja näkee toista vain parin päivän ajan, ennen kuin joutuu taas palaamaan tänne tappamaan aikaa seuraavaan lentokertaan saakka.
Ei helvetti, että tuntuu raskaalta.
Enkä mä viiti tästä täällä oikein puhua kellekään, koska olen ilmeisesti mä vaan kiukuttelen jengin mielestä. Mutta kun asia ei ole niin. En mä todellakaan nauti tästä, että mulla on tämmönen fiilis.
Ihan vitun naurettavaa. Sandra, maailmaamatkannut reppureissaaja kärsii nyt sitten koti-ikävästä.
Kai se on vain vähän kateltava mikä olo. Kateltava, että mihin suuntaan tää fiilis kehittyy. Tapettava taas lisää aikaa, ja katsottava, josko ois parempi olo. Jos ei, niin sit en tiiä mitä teen. Ainahan noita vaihtoehtoja on.
...
Entisenä vaihto-oppilaana mun on pakko kommentoida, että mä niiiiiiiiiiin tunnen nää fiilikset! Ei pidä ajatella, että olisi itsessä vikaa kun "murjottaa" ja makaa sängyn pohjalla, se on osa vaihtokokemusta. Taisin itsekin rypeä passiivisesti huoneessani miettimässä kuinka haluan pois Ranskasta (jossa vaihdossa olin) ja äkkiä Suomeen miehen luokse :D Eli ihan normaali juttu, se on kai myös osa kulttuurishokkia, kun tajuaa että "reissu" kestääkin hieman pidempään, ja täytyy jaksaa myös paikallista arkea ja tylsyyttä. Myös minä olen reppureissaillut maailmalla, mutta silloin ei oikein koti-ikävä ehdi yllättää, kun on aina kaikkea uutta ja jännittävää, eikä se arki kolahda niin kovaa :D Pahimmat hetket vaihdossa tulivat ainakin itselleni silloin, kun oli juuri nähnyt kumppania, mutta sitten tapaamisen päätyttyä löysi itsensä kuitenkin taas yksin sieltä omasta asunnosta vaihtokohteessa, valmiina jatkamaan arkea tietäen että edessä on vielä monta kuukautta kaukosuhdetta. Tsemppiä ja jaksamista! Ja usko pois, sä tuut vielä ikävöimään Madridissa vietettyjä hetkiä! ;)
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista <3 Lämmittää mieltä tietää, että muutkin on kokeneet ja päässeet tästä yli. Kaipa se on vain kestettävä ! Olisi kyllä ihan super typerää lähteä tässä vaiheessa, koska jos palaisin Suomeen, joutuisin vaihtamaan tutkintoani (sillä tähän minun [kaksois]tutkintooni KUULUU pakollinen vaihto ulkomailla, ja jos en tätä suorita, en voi saada tätä tutkintoani). Mutta juu. Asenteesta se kaikki on kiinni. :)
PoistaSun poikaystävä ei pysty tulee sinne? :/ Inhottavaa...
VastaaPoistaInttileski kun olen, niin ei. :D Sen takia mä olen se, joka sinne Helsinkiin lentelee :) Noh mutta, enää 148 pv ja ohi on ja sit mies lienee tulossa tänne <3
PoistaItselle ei ole osunut kohdalle, mutta olen vierestä katsellut, kun eräälle ulkomaan keikalle lähti juuri rakastanut ihminen. Vähän meni niin sanotusti tarjonta rinnuksille hänellä. Jos olisi lähtenyt ilman tuota luonnollista epänormaalia tilaa, niin varmasti olisi saanut kaiken irti reissusta paremmin.
VastaaPoistaTätä on tietty turha toitottaa, mutta koita nyt ettei menis sulla ruoat rinnuksille.
Jep yritetään. Kiitos viestistä - nyt mennään ihan eri lasit silmillä - vaikkakin kaikki on silti ihanan vaaleanpunaista rakkauslasit kuin päässä yhä ovat :)
Poista