keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Miksi Madrid vituttaa just nyt niin paljon


No hyvää huomenta teillekin satan666. Tiiättekö, miten freshauttavalta tuntuu herätä joka aamu (ok, nyt vasta kaksi aamua mutta silti) vittuuntuneena? No minä tiedän ja minäpä kerron teille miksi.

Vihaan tätä meidän saatanan taloa. Tätä 'villaa'. Täällä on niin epäinhimillistä asua ! (To wealthy Western standards - tietty sit jos kattois vähäosaisten silmin, niin tää on selvä first world problem). Meinasin pari tuntia sen kirjoittamani postauksen jälkeen tulla kirjoittamaan tänne, että oon saanut tarpeeksi ja lähden nyt helvetti Helsinkiin, missä ei ainakaan tartte jäädyttää persettään...sisällä.

Pari tuntia eteen päin blogin kirjoittamisesta lämpötilat nimittäin laski ja mulla oli aivan jumalattoman kylmä, ettei ees toi mun 40 asteessa pauhava vieressä oleva patteri jeesannut, ei kerrospukeutuminen eikä edes glögi. Whatsappasin meidän Akkachatiin, että vittu kun on kylmä, että alan kohta itkee, ku tää on niin perseestä. Ja kun kaverini kysyi, että "Eiks teillä ole siellä talossa lämmitystä?" niin tajusin ensimmäistä kertaa, että ei muuten vittu ole. Meidän talossa ei ole lämmitystä. Voi helvetti. Ennen olen siis karannut tota kylmyyttä vain muusta talosta tänne mun huoneeseen, jonka oon saanu lämipimäksi pitämällä ovia visusti kiinni (niitä saa avata vain pikasesti!), sillä 40 asteessa pauhavaalla patterilla ja polttamalla kynttilöitä. Mutta tää ratkasu toimii vaan ilmeisesti alkusyksystä, eli vielä 2 viikkoa sitten, ennen kun lähdin Suomeen, mä handlasin mun huoneessa muun talon lämmittämättömyyden. Mutta ei enää. Ei vitsi. Kun ei vaan noi järjestelyt enää toimi. Tekstasin eilen meidän vuokranantajalle, että saanko mä toisen peiton, koska en pysty nukkumaan, kun huoneessa on niin kylmä (no joke). Sain peiton tai oikeastaan päiväpeitteen ja halleluuja, ainakin öisin on sängyssä lämmin. Mutta muuten taas ei.


Yleensä mä oon paennut suihkuun lämmittelemään, mutta voi saatana. Tää onkin nyt sitten vitutuksen aihe numero 2) Nimittäin, olen huomannut, että nykyään sitä KUUMAA KUUMAA vettä ei tule kuin jonkin aikaa, ja sen jälkeen se tuntuu vain sellaselta haalean lämpimältä, koska oot tottunut siihen kuumaan veteen. Tietty voisin suihkutella siinä lämpimässä, mutta kun tarkotus on just preppaa itteensä pois siitä horroksesta ja valmistaa itseään huoneeseen palamiseen. Juttu, joka mua vitutti tänään niin saatanasti kans ja edelleen vituttaa, on se, että meidän kaksi meidän kylppäriä LAINEHTII. Siis mitä vittua ?!?!! Ne viemärit on seivattu hiuksista vaikka kuinka monta kertaa ja en tajua, miten ne voi koko ajan mennä tukkoon ! Varsinkin, ku meitsi pitää hiuksii suihkussa kiinni enkä pese niitä niin usein. Vittumaisinta on se, että kun sen suihkun reunan yli (u know, se on sellanen suihkukoppimainen ratkasu) karkaa se vesi, niin ei terve, tekis mieli vaan huutaa, koska espanjalaiset on kyllä niin saakelin neroja rakentajia, kun eivät muuhun kylppäriin voi tehdä VIEMÄRIÄ.... :)))))) Paras sensation on se, kun tuut sieltä lämpimästä suihkusta ulos, astut JÄÄKYLMÄÄN MARMORIIN, joka on veden vallassa ja kuivaat itteäs hyisessä kylppärissä. Esimerkiksi eilen illalla tuolla ulkona oli vissiin 5 astetta, joten kuvitelkaa miten kylmä se kylppäri on, kun talossa ei ole lämmitystä ja kaikki vähäinen lämpö karkaa monista ikkunoista ulos. Oikeesti vittu, kun vituttaa. Äsken toi meidän kylppäri ja KÄYTÄVÄ oli sellasessa Noan arkki -tilassa, että ilmotin vaan tytöille, että FUCK THIS SHIT, mä en tätä siivoo ! IHAN SAATANASTA. (kyl mä sit tietenkin siivosin sen käytävän).



Marmorilattioista puheenollen: on aivan ihanaa tulla suihkusta tänne mun hyiseen huoneeseen, kun täällä tosiaan on marmorilattiat eikä yhtään mattoa :)))) Se on sitten tervetuloa vaan virtsarakontulehdukselle ja buustaus vitutuksen tasolle.

Ai saatana, kun nyt ärsyttää tää talo.

Muita juttuja, jotka vituttaa, mutta ei niin paljon:
-Meijän keittiön astiat kuivuu sellasessa erittäin epähygienisessä telineessa, jossa lilluu vanha ruoka ja vesi (Y)
-Odotin, että mun kämppikset olisi espanjaa puhuvia nuoria, joihin voisin tutustua, ja samalla oppia kieltä. Noh, ei täällä asu kukaan muu nuori, kuin super hiljanen englantilainen tyttö ja sit mun kolme luokkalaista + yhden poikaystävä. Siistii puhuu Suomea pelkästään Espanjassa.
-Meijän vitun bussi on niin retardi ja kulkee kerran puolessa tunnissa. Siis se lähibussi.
-Mun huoneessa on sellanen ällö siniseen taittava lamppu

Meitsi eilen mun huoneessa. Ei naurattanut.

Siksi mä aion muuttaa helvettiin täältä. Olen siis jo tän päättänyt aikapäiviä sitten. Parasta olisi muuttaa vasta joululoman jälkeen, niin ei tartte maksaa tammikuun vuokraa, sillä aion irtisanoa tämän kämpän joululomaksi, ja todennäköisesti palaan ehkä vasta 28.1. takaisin. Toisaalta, olisi super helppoa, jos olisi jo kämppä - tai siis huone, kun tulen takaisin, ettei tarvitse alkaa etsimään asuntoa jostain hostellista käsin. Parasta olisi, jos löytäisin ja saisin nyt jonkun huoneen, johon voi muuttaa haluamani ajankohtana - eli tammikuun lopulla. Pitääpi etsiä Idealistasta - löysin sieltä eilen aika monta hyvää huonetta!

Tässä mun vaatimukset kämpän suhteen:

  • Sijaitsee keskustassa
    > Haluan oppia tuntemaan Madridin ja ottaa kaiken hyödyn irti tästä vuodesta. Silloin myös tulisi lähdettyä kuvailemaan enemmän ja tehtyä enemmän.
  • Lämmitys :D
  • Max 400e kaikkine kuluineen
  • Double Bed
    > Koska poikaystäväni suuntaa tänne Madridiin, kunhan on suorittanut inttinsä ja seivannut rahaa
  • Sijainti 10-metrolinjan vierestä
    > Koska sillä metrolla pääsen suoraan Príncipe Píon bussiasemalle, josta voin ottaa bussin kouluun
  • Huone pitää olla kalustettu: sängyn lisäksi vaatekaappi, lampulla varustettu pöytä 'koulutöitä' ja piirtämistä varten ja possibly muuta kaappitilaa
  • Kämppikset
    > Noh, ihan vain eri kämppikset kuin nyt - mieluiten espanjankielisiä - koska haluan tutustua uusiin ihmisiin enkä viettää koko vuotta Suomea puhuen
  • Sisustus ei saa olla liian mummo
    > Jos aion asua siellä puolivuotta, niin haluan myös viihtyä
  • WiFi included
Ja ei, kuvat eivät mitenkään liity kyseiseen postaukseen.

Mikä teitä vituttaa?

tiistai 26. marraskuuta 2013

Back in Madrid...once again

Takas Madridissa ! Puoltoista viikkoa siis vietin ihanassa Helsingissä ja viikonlopun vihdoin poikaystävän kanssa  Mulla aukesi tänään ensimmäinen joulukalenteriluukku (ostin Suomesta sellasen joulukalenteriarvan), sillä tajusin eilen tänne saapuessani, että hitto, tosiaan - mullahan on vain huomenna 24 päivää Helsinkiin takas suuntaamiseen (tällä kertaa joululomaksi !) :D Eli instead of counting the days to Christmas eve, taidan vain laskea paluuseen päiviä... koska juuri joulua mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa - ja ihan syyskuusta asti. En oo ostanut ees paluulippua takas Madridiin, joten paluupvm on auki. Olen kuitenkin ajatellut, että voisin palaa ehkä 28.1. eli kaks viikkoa koulun alkamisen jälkeen (:D ei täs mañana-kulttuurissa kuitenkaan varmaan missaa mitään kauhean tärkeetä) taiiii, jos mies on sillon intissä kiinni, niin palaan vain ihan sillon kun koulu alkaa - ja Bonobon keikan aikana vietän sit taas hieman enemmän aikaa Helsingissä ;)



Mulla oli lauantai-sunnuntai välisenä aamuyönä (okei, kello oli jo seittemän aamulla mutta mä vielä valvoin) kauheen paska fiilis taas, että joutuisin palata Madridiin jälleen odottamaan.. Odottamaan, että pääsisin taas Helsinkiin, sinne missä mun sydän sykkii ja mieli pyörii. Tuntu vaan niin rankalta tää kaukosuhteilu. Mutta kun se on vaan kestettävä, kun se on ainoo vaihtoehto ! Ja asenteesta se on kiinni. Enkä mä voi näyttää huonoa asennetta, koska silloin kans toinen lannistuu. Sunnuntaiaamun pikkutuntien toivottomasta fiiliksestä huolimatta - kun mä sunnuntaina saatoin miestä Hertsikaan, josta sen matka jatkui Santikseen, mut oli vallannut kauheen positiivinen olo. Kyl tää tästä. Tällä kertaa ei tuu koti-ikävää, koska joulu ja kaikki on vaan niiiiin lähellä. Ja mulla on niin hitosti hommaa : sata koulujuttuu, pitäs ettiä kämppää Madridin keskustasta ja sit kans kohta saa ostella joululahjoja () - ja kaiken lisäksi oon palaamas Madridiin ihan positiivisin mielin - mitä nyt vähän jotkut asiat ärsyttää, mut kyl mä selviin. Pakko selvii! :)

Meitsin kotiasu Madridissa..........

Yks juttu mikä kyrsii aivan saatanasti on kyl se, ettei näitä taloja ole lämpöeristetty !!! siis herrajumala. Nyt tajuun, mitä jengi oikeen jauhas, että Ausseissa on kylmä talvella (ite vietin siellä vaan kesän, joten en päässy kokemaan sitä kylmyyttä)...Espanjassa on ihan sama juttu ilmeisesti.. On vaan niin järkyttävän kylmä sisällä ! Istun nytki kerrospukeutuneena, mun patterissa lukee herrajumala _NELJÄKYMMENTÄ ASTETTA_ ja poltan kynttilöitä, että saisin huoneeseeni lämpöä, mut ei kun ei. Sit kans toi partsin ovi ei yhtään auta, että sen kautta se lämpö hävii.. Sit myös meijän suihkusta saa näköjään nykyään venailla joku puol tuntia, että tulee KUUMAA vettä ja turha edes toivoa, että hanoista tulisi lämmintä vettä :/ Se on kiva tiskata niitä rasvatahroja pois kylmällä vedellä..

Anyways, I may seem like I'm ranting and in a bad mood, mut oikeesti oon aika positiivi. Mul on nyt kauhee inspis kattoo lisää dokkareita Kreikan mytologiasta, piirtää ja lukee vähän lisää Luke Rhinehartin The Dice Mania. Ett kyl tää tästä - tää +3 viikkoa tulee menee ihan hujauksessa...ja sit on joulu 

PS. Mul on pussi merkkareita, levy Fazerin sinistä ja kolme pulloa glögiä (ainiin ja kaks isoa pussia Reissumiestä pakastimessa) - kyllä NYT kelpaa olla täällä !

Mitäs teille kuuluu? :)(:

tiistai 19. marraskuuta 2013

Päivä kanssani (Madridissa) / Millaista on arkeni Madridissa


Monissa muoti- / lifestyleblogeissa on pyörinyt tämmöinen monille varmasti tuttu "Päivä minun kanssani" -postaus, ja päätin soveltaa kyseistä ideaa omaan blogiini. Ajattelin, että olisi teille varmaan ihan mielenkiintoista nähdä, mitä mun arki on Madridissa - vaikka sanahan jo sen sanoo arki ei yleensä ole sen kummoisempaa, vaikkakin itselle hyvin mieluista :) Itse olen aina miettinyt, että mitäköhän ne omatkin ystävät aina tekevät vaihtovuotenaan, joten päättelin, että tämä olisi hyvä tapa näyttää, minkälaista mun arki on vaihdossa Madridissa.

Huom. tein tätä päivä kanssani -postausta mun vikana päivänä (perjantai 15.11.) ennen reissua Suomeen eli tää poikeaa hieman arjesta niin, etten mä joka päivä matkalaukkuani pakkaile :D

10:19 Herään


Herään ihmeen aikasin itsestään ja avaan silmäni tähän näkymään. Yleensä mun herätyskello soi vasta 11 ja nousen viimeistään 11:20, mutta tänään olen herännyt ihmeen aikaisin. Meillä alkaa tässä jaksossa koulu aina vasta 12:30 (niinä kolmena päivänä, kun meillä on kursseja), joten nukkua saa pitkään  Ja jep,  tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin jo, että mun partsilta näkyvässä puussa kasvaa appelsiinit!


Paremman puutteessa tyydyn cuddlaamaan tätä kaveria. Tajuan samalla, että next week this time (ja päälle pari tuntia) niin saan oikeasti makoilla poikaystäväni kainalossa  Hymyssä suin vietän hetken sängyssä tämän ajatuksen kanssa ennen kuin jaksan nousta.

10:30 Suihkuun

Tässä yksi alakertamme kolmesta vessasta, jossa käyn aina (silloin, kun lattia tulvi vettä), koska se on onnekseni huonettani vastapäätä :D Vihaan muuten noita ankkaverhoja ja suihkuverhoja ylipäätänsäkin.

Käyn suihkussa, pesen hampaat ja pistän 'vizionin' päälle aka piilarit naamaan.

10:40 Pyyhe päälle ja aamutohvelit jalkaan

Ostin noi söpön clicheiset puputohvelit jostain yökkäriliikkeestä täältä Espanjasta.. ne oli niin vastustamattomat ! En ikinä maksais 15 euroa tohveleista, jotka kuitenkaan eivät kestä kauheasti ennen kuin kaipaavat jo vaihtoa, mutta olin muutenkin etsimässä aamutohveleita (koska kattokaa mitkä helvetin marmorilattiat mun huoneessa on eikä ole edes mattoa x_x) ja noi oli liian hellyyttävät niin oli pakko :D

10:43 Pukeminen

Tässä mun pienen pieni vaatekaappi - olin tässä vaiheessa jo karsinut kesämekot ja muut kesävaatteet pois kaapista, koska tosissaan olin suuntaamassa Helsinkiin seuraavana aamuna ja täten päätin roudata kaikki turhat vaatteet kaapista pois. Joudun nimittäin joululomien ajaksi viemään kaikki tavarani takaisin Suomeen, koska aion irtisanoa kämppäni siksi ajaksi. Ei mitään järkeä maksaa 300 euroa siitä, että asuu tammikuussa tasan kolme päivää Madridissa :D Olen nimittäin tod.näk. 20.12-28.1. ajan Helsingissä. Halusin myös sen takia viedä jo nyt niin paljon kamaa Helsinkiin kuin pystyisin, sillä tiesin, että koska mulla oli jo ennestään niin paljon (~18kg) tavaraa, kun tulin Madridiin, mun painorajat paukkuis reilusti yli kaiken sen joulushoppailun (lahjat!) kuin muunkin ostelun jälkeen (olen ostanut vähän vaatteita ja taidetarvikkeita täältä). Ja sit tietenkin, kun roudaan mun tulevaisuuden viinakaappiin täältä halpaa rommia ja muuta kivaa, niin sekin painaa aivan hitosti :D


Ooooo päivänasu !111 Joo ei ginosta oikeen pukeutua täällä mitenkään enkä myöskään meikkaa täällä kuin aniharvoin, kun lähden ulos (tänään kyl meikkasin, koska oli nii hitosti aikaa) :D Halusin käyttää tota mun ihanaa uutta pörröneuletta, joten heitin sitten päälle ekat jutut, jotka jotenkin toimis ton kanssa.

10:51 Aamupala

Tässä on meidän keittiö, jossa 12 ihmistä tekevät ruokansa. Vaikka meitä on monta (tossa 12:ssa on kylläkin yksi pariskunta, ja kaksi pienperhettä, jotka tekee yhessä ruokaa) En mä kauhean usein joudu venaamaan keittiövuoroa, mutta joskus harvoin. Noi liilat laput kaapeissa on mun, Heidin ja Ennin nimillä varustetut keittiökaapit.



Mun ja Ennin jääkaappi - kaks ylimmäistä on Ennin hyllyt ja seuraavat kaks mun. Kumma kyllä, yleensä mulla on aina yks punkkupullo ostettuna. Eiku ainiin, olinkin jo vienyt sen huoneeseeni pakkaamista varten :D


Aamupalatarvikkeet - halpaa, hyvää ja täyttävää. Terveellistäkin.


Step one: lisää myssli


Step two: lisää luonnonjugurtti


Step 3: Lisää pilkotut banaanit


Step 4: Lisää hunaja

11:01 Aamupalan syöminen ja Aamudataus

aka Step 5: Syö, aamudataa ja nauti

Koska heräsin niin ihmeellisen ajoissa, mulla jäi ihan hitosti aikaa aamudatailulle eli Facebookailulle, stalkkailulle, Hesarin ja blogien lukemiselle, blogien statsien seuraamiseen kuin muuhun turhaan ja tuttuun.

11:34 Välipalan duunaaminen


Meillä oli tänään koulua 12:30-16:00 eli hullut kaksi kurssia samassa päivässä, joten päätin tehä eväät, jotta jaksaisin :D

11:50 Lähtö kouluun

Lähettiin Ennin ja Heidin kaa kipittämään bussipysäkille päin. Hanna oli jo koulussa, koska sillä oli joku tapaaminen opettajan kanssa.


Meijän villa.



Mun Aboño del Mes (eli dösäsetti) tai tuttavallisemmin aBonso :D Maksaa jäätävät 72 euroa aikuisille (eli  jos täytät 23 vuotta samana vuonna, niin kuin minä, olet jo aikuinen) ja käytössä on Madridin A, B1 ja B2 -alueet. Meijän koulu nimittäin on valitettavan metsässä (kirjaimellisesti.. sen alueenhan nimi on El Bosque eli metsä), joten me joudutaan ostaan tonne B2-alueeseen asti toi setti.


Venailin dösää ja aurinko paisto.

11:58 Meijän lähibussi 510 saapuu

12:15 Kouluun saapuminen

Tässä yks sivuportti, joka on lähimpänä sitä meijän ööööö oiskohan E-buildingia ? En nyt muista missä rakennuksessa noi meijän tunnit on, joko E tai D. Pääportin näkymät on vähän vaikuttavammat. Teen joku päivä vielä sen postauksen meidän koulusta eli Universidad Europea de Madridista (UEM). Vaikka ihan vain kuvien muodossa, jos ei muuta. Kuvatkin kun ovat jo nimittäin valmiina.





12:30 - 16:15 Koulua

Meillä on tässä jaksossa vain kaksi jaksoa, Financial Analysis:ia ja "Organización Industrial" - eli economicsia. Kurssit on Englanniksi niin kuin koko tutkintommekin Suomessa.

16:18 Bussissa menossa kotiin




Tässä on meidän Villan nimi - eli Las Batuecas. Älä kysy, miksi se on nimetty näin (sanakirja.orgin mukaan la batueca eikä batuecas meinaa mitään) tai miksi se on ylipäätään nimetty, ilmeisesti villoilla täällä on nimet - ainakin ton tyyppisiä kylttejä näkee täällä. Vai voiko joku viisaampi kertoa, onko se ihan maailmanlaajuinen tapa nimetä oma villansa?

16:41 Kotona

Vaikka asutaankin ihan lähellä koulua, niin outoa miten tohon kotimatkaan aina uppoo se puol tuntii! Tässä muuten kuva mun kotiavaimistani - muistatte varmaan sen kaikista feileimän päivän Ennin kanssa, kun mikään ei mennyt nappiin ja ravintolakin yritti myrkyttää meitä ruuallaan? :D Noh, mulla on se avaimenperä nyt käytössä, ja oon ihan ihastunut siihen - eli loppupeleissä hyvä juttu, että tuli feilattua ! Se on nimittäin niin ihana pirteen värinen :)

16:45 Datailuu


17:14 Pakkaus

Päätän hoitaa pakkauksen alta pois.


Oon myös päättänyt alkavani hamstrata täältä tulevaan viinakaappiini sisältöä, koska täällä on vaan niin överihalpaa (esim. toi pullo Negritaa oli 8e). Vasemmalta oikealle: Cuarenty y Tres (eli 43), semmonen ihana hunajalikööri, jota me juodaan shotteina (eli chupito) Jack Daniels Honey Whiskey'n puutteessa (MISTÄ HITOSTA SITÄ SAA OSTETTUA MADRIDISSA...!), Negrita-rommi, josta pidän para-aikaa pienoista paussia (:D),  puoltoista euroa maksava Don Luciano Tempranillo-punaviini, josta tykkään paljon ja sit jonku random alle kahen euron punkku, jota mun piti maistella, mutta koska en ehtinyt ennen perjantaita, päätin pakata sen mukaan. Enni ehotti, ett oisin vaan juonu sen : D JOO, kato ku juon pullon punkkuu illalla ja lähen sit puol kolmelta aamuyöstä sombailee yödösän kanssa kenttää kohti :D

17:38 Valmis pakkaamisen kanssa

18:49 True Blood ja Illallinen

Ei mitään hajua, mitä olen tehnyt tunnin pakkaamisen ja safkaamisen välissä, koska ruokakin oli eilistä... Kaipa vaan yleisesti haahuillut. Anyhoo, päätän safkata ja katsoa yhen jakson True Bloodia (s05) - mua rupee kuitenkin väsyttää jossain vaiheessa ja siirryn sänkyyn läppärin kanssa, jossa päätän ottaa päikkärit. Noh. Nukahdan ja näen True Bloodille hyvin ominaisen unen, että joku hirviöhenki yrittää raiskaa mut (...) ja sit ku yritän saada sitä pois mun huoneesta, se henki tulee mun helvetin avaimenreiästä läpi.... yritän monta kertaa herätä unesta, ja onnistunkin pari kertaa mutta vain pariksi sekunniksi ennen kuin vaivun taas uneen. Vihdoin herään.

21:25 Random naamakuva

Tässä kuvassa olenkin tainnut herätä unesta ja tsilleen. En nimittäin muista yhtään, mihin asti nukuin, mutta ilmeisesti kello on jo puol 10.

21:48 Päätän mennä suihkuun

10:14 Päätän lukea Ennin kirjan yrittäjyydestä loppuun.

10:53 Datailua

Jep jep taas datailua, mutta minkäs teet, kun kello on jo noin paljon (mitäs muutakaan tohon aikaan himassa?) ja pitäisi tappaa aikaa jotenkin siihen asti, että voi lähteä köllöttelemään kohti bussipysäkkiä ja lentokenttää.

02:45 Bussipysäkillä ja valmiina lentokenttää ja Helsinkiä varten !

Että sellasta on mun arki. Käyn myös salilla, ja mulla oli mahtavat suunitelmat mennä salille (...."sitten myöhemmin, en mä suoraan koulusta jaksa mennä") mutta sitten illalla, sen jälkeen kun olin pakannut, totesin, että on niin helvetin pimeetä, että en mä mihinkään lähe ! Mun pitäisi nimittäin kävellä 20 minuuttia salille (tai ottaa dösä, mut en ole kärsivällinen ihminen enkä todellakaan jaksa venata jotain dösää, kun en ole edes varma, milloin se saapuu pysäkille!). Usein myös katon leffoja ja dokkareita sekä piirrän ! Olin itse asiassa juuri päivää ennen tehnyt yhtä taideprojektia valmiiksi 6 tuntia :D Ja se kuusi tuntia piti sisällään pelkästään mittailun, sommittelun, kirjoittamisen, leikkaamisen ja liimaamisen. Muut päivät olivatkin sitten kuluneet suunnitellessa, luonnostellessa, maalatessa, piirtäessä ja värittäessä. Tämä kaikki siis yhtä projektia varten, mut en voi siitä sen enempää paljastaa, koska se on lahja ja joku voisi vahingossa eksyä blogiini ;)

Mutta mitäs tykkäsitte? Ei tää mun arki sen kummempaa täällä, itse kovasti nautin, koska saan tehdä itselleni mieleisiä juttuja ja kehittää itseäni niin taiteellisesti kuin intellektuaalisesti (kattomalla dokkareita! :D). 

Mut Yay or Nay? :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Parhautta Helsingissä


Perhe
Koti-Koti
Herääminen poikaystävän huoneesta
Kaverit
Glögi
Ruisleipä
Hapankorppu
Mun talvitakki/parka !
Toimiva, nopea ja tehokas joukkoliikenne
Kallio
Kavereiden kesken pidettävät pikkujoulut (glögii ja joulutorttuja!)
Helsinki vaan
Ensi perjantaina koittavat poikaystävän viikonloppulomat (!!!)

Helsingissä (kotona ) sitä siis ollaan :) Eilen tuli  syötyä porukoiden kanssa ja höpöteltyä äitin kanssa kaikenlaista. Sen jälkeen otin 40 minan päikkärit (kello yheksältä illalla), koska olin nukkunut 1,5 vuorokauden aikana yhteensä 3 tuntia enkä edes yhteen putkeen :D Voin sanoa, että olin niin jumalattoman kuistilla, kun kännykän herätyskello soi "mitä tapahtuu ?! missä mä oon?! mikä toi *ääni* on?? *tuijottaa kännykkää ymmärtämättä mitä pitäisi tehdä äänelle*". Kun aivot vihdoin alkoivat skulaa ja sain herätyskellon vaimennettua, sydän hakkasi aivan julmetun kovaa 10 minuuttia - kuin olisi juossut maratoonin. Getting old... Need to sleep more :D Oli kuitenkin ihan super ihana ilta Kalliossa ystävien seurassa  Oli kans parhautta vaan kävellä poikaystävän kämpille yöksi ja että siellä oli porukkaa istumassa iltaa ! Olin jopa ostanut Alepasta glögiä sinne :D Sovittiin, että pidetään pikkujoulut torstaina (valitin, että missaan kaikki pikkujoulut :D), jotta kun mies saapuu perjantaina kotiin, tuoksuu kotona joulutortut ja glögi :D ♥ Can't wait.

Mut nyt meitsi alkaa duunaamaan asioita. Ihan julmetusti hommaa koulusta + muutenkin tekemättä. Vähän jäljessä olen..

Mukavaa sunnuntaita teille 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Jumissa Amsterdamissa


No eipä menny nii smuutisti tää loppumatka - lento nimittäin lähti ja saapui myöhässä tänne Amsterdamin kentälle, mutta ei se mitään, kun mun ja monen muun jatkolennot oli peruttu sankan sumun vuoksi! Menin sit hakemaan inffoo uudesta lennosta ja se lähtee vasta 13.55... maaaaaan, olisin tohon aikaan ollu jo himassa kaks tuntia sitten, jos olisin päässy sillä alkuperäsellä lennolla kotiin :D Tahdon nukkumaan ! Oon nukkunu 2 h vaan.

Mutta jotain hyvääkin tässä, sain nimittäin 10 euron lounaskupongin (FREE FOOD kelpaa aina :D) ja 50 euron dicount voucherin seuraavaa KLM:n lentoa varten (!). En kyl usko, että tuun enää lentämään KLM:llä vaan alan (viimein!) käyttämään tota Finnairin Stand By -systeemiä, jolloin maksan vain verot lennoista :DDD (Y) toimii.

Pitääpi selvitellä, että voinko mä vaan ostaa jollekin muulle ihmiselle lennot tolla alennuksella... Kun kuitenkin eräs ois kuiteski tulossa mun luokse Madridiin, kunhan vain pääsis intistä eka veke...



Ainiiiiiin ! Ja kuinka hyvä !!! Tappaakseni aikaa käväisin parissa kaupassa (sidenote: kandee ostaa vaan kaikki viina Madridista - puolet halvempaa ku tax free shopissa 8D) ja löysin vahingossa Donna Tarttin Goldfinch -romaanin !!! En ees tiennyt, että naikkosella on uusi teos ! Löysin kirjan vahingossa, kun kattelin, että mitä löytyy TOP-listalta - ja katos, ykkössijallahan se kirja keikisteli. Ja ei varmaan ihan turhaan myöskään, nimittäin kirjailijan The Secret History (suom. Jumalat juhlivat öisin) on yksi mun lemppareimpia kirjoja! Muistan lukeneeni, että Tartt kirjoitti kyseistä esikoisromaaniaan _13 vuotta_ ! Tää uusi eli kolmas romaani on yhtä paksu (771 sivua) kuin edeltävätkin teokset (kakkosromaani kulkee nimellä Little Friend), ja odottelenkin antoisia lukuhetkiä :) En vain tule tarttumaan kirjaan vääääähään aikaan, sillä mulla on nyt kesken Luke Rhinehartin The Dice Man, jonka jälkeen mun on iiiiihan pakko lukea kotona Helsingissä odottava, Ebaysta tilattu Wolf of Wall Streetin kakkososa - eli erittäin karismaattisen, nokkelan ja helvetin älykkään Jordan Belfortin Catching the Wolf of Wall Street. Jos kiinnostaa, mitä kaikkea muuta mulla on mun lukulistalla, kannattaa kurkata tänne :)

Lukuvinkit on muuten aina erittäin tervetuleita - olisiko teillä jotain kirjasuosituksia siis?

PS. Päätin, että tästedes ostan joka kerta ainakin yhden kirjan ollessani lentokentällä - kunhan vain siihen on mahdollisuus :)