torstai 14. huhtikuuta 2011

Shoppailumatkojen Moraalista

Cairns


Selailin blogeja ja Lily.fiä ja pisti kauheasti silmään se, miten ihmiset lentävät nykyään Bangkokkiin ja Thaimaahan shoppailureissuille. Miten voi oikeasti ekologinen omatunto kestää kaukolennon hiilijalanjäljen jättämän kolhun ? Itse en ainakaan pystyisi kuluttamaan ympäristöä niin paljon silkasta halusta kuluttaa eli ostaa hyödykkeitä. Siis aivan pöyristyttävä ajatus, että jengi lentää maailman toiselle puolelle päätarkoituksenaan pelkästään OSTAA VAATTEITA. . .


Byron Bay Most Easterly Point ! Laura, Mel, mä ja Tiia (joka palaa 3 viikon pääst kotiin!)


Tiedän, saatan olla hieman jeesustelija, kun laskee viime vuoden lentomailieni aikaan saamaa tuhoa, mutta sentään reissullani oli tarkoitus. En olisi voinut toteuttaa itseäni muualla kuin kyseisessä maassa, joka oli ollut unelmien kohteena 7 vuotta. Halusin nähdä maan, kokea sen kulttuurin, tutustua paikallisiin, hurmaantua aussieaksentista, surffata ja villiintyä sen luonnosta. Kuten sanoin jo sanoin - kyseinen ei olisi onnistunut missään muualla kuin matkakohteessa.


MERRY CHRISTMAS BITCHES!

Laura & Sandra from Melbourne with Love


Eikö shoppailulomalle voi lähteä hieman lähemmäs? Vai tarvitseeko niitä kaikkia vaatteita nyt ihan oikeasti. Itse en ole ollut kunnolla shoppailemassa 2 vuoteen, jos ei abihupparia, Prodigy-t-paitaa eikä Australiasta ostettuja flip floppeja lasketa mukaan. Ja ihan hyvin on pärjätty.


PS. Huomatkaa kuvista - Backpacker kierrättää vaatteitaan ! Samat seitsemän (7) toppia neljän (4) kuukauden ajan !

7 kommenttia:

  1. Sä toteutit omia haluja, muut toteuttaa niiden haluja =) Ihan yhtä paljon molemmat on moraalisesti oikein...

    VastaaPoista
  2. No juu, jos tuosta näkökulmasta sitä katsoo niin joo. Mutta jotenki aika hurjalta se tuntuu, että pitää maapallon toiselle puolelle lähteä ostamaan vaatteita. Ihan helvetin epäekologista.

    VastaaPoista
  3. Niin... Tulee mietittyä vielä sitäkin, että jos ostaa ulkomailta netistä ja tavarat pitää lennättää Suomeen... Meinasin just ostaa pari juttua Kanadasta, mut nyt omatunto kyl vähän kolkuttaa, vaikka eihän ne niitä kirjoja yksityiskoneeseen pistä :) Mut silti, ugh.

    VastaaPoista
  4. Tota en itse asissa tullut miettineeksi (oon varmaan kerran vaan tilannu vaatteita netistä :D). Meinasin kirjottaa, että onhan se netistä tilaaminen ekologisempaa kuin maahan itse shoppailemaan lähteminen, mutta enpäs tiedäkkään.. Yhtälaillahan ne kamat niitä lentomaileja kerryttää kuin että jos itse olisi siinä koneessa. Mut hyvä pointti, en ymmärrä, miten en ite ole tätä kelaillu. Ihan sama juttuhan on kuitenkin kyseessä !

    VastaaPoista
  5. ihan sama tilaako netistä vai ostaako esim H&M stä, joka tapauksessa ne vaatteeet tänne jotenkin rahdataan, ellei lue made in Finland :)

    VastaaPoista
  6. Niin, mutta eri juttu, tuodaanko ne yhdessä erässä vai monessa, kun kaikki tilaa erikseen.

    VastaaPoista
  7. Globalisaation myötä eri maista toisiin myydään ja ostetaan koko ajan tavaraa. Ei pelkästään nettikauppa tilauksia, vaan myös elintarvikkeita, teollisuustavaroita etc. ja näiden lisäksi myös kirjeitä lähetetään. Tästä rahdin määrästä yksittäisten ihmisten Asos ym. tilaukset on murto-osa, ja myös sen nettikaupasta tilatun vaatteen hiilijalanjäljestä vain murto-osa koostuu sen kuljetuksesta, paljon haitallisempaa on sen valmistaminen, puuvillan viljely jne...
    Eli loppupeleissän jonkun vaatteen hiilijalanjäljestä tulee jopa isompi jos ajaa vaikkapa autolla 20km päähän ostoskeskukseen ja takaisin, kuin jos käy kävellen lähikioskista noutamassa netistä tilatun paketin.

    Muutenkin ilmastonmuutoksen suurin syy on turhanpäiväinen sähkönkulutus, autolla ajaminen ja lihan syönti, eli ne jokapäiväiset valinnat, ei se kerran vuodessa tehty etelän loma.

    Sori, että tuli näin pitkä sepustus ja meni ohi aiheen, mut onhan nää asiat tärkeitä :)

    VastaaPoista